Syys-ilta (Drachmann)

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Syys-ilta

Kirjoittanut Holger Drachmann


   Ilma värähti, päivä vaipuu;
   eron hetki himmeä ehti.
   Nyt tummuu lehti
   myös luona veen.
   Nyt lauluni, nouse korkeuteen
   ja kerro mieleni kaipuu!
Kas, syys-yössä kuihtuu se seppele nuori,
min keijuset kevät-yön kulmille suori,
syys tarjoo aate-seppelehen,
mut raskahat, ah, ovat ruusut sen.
   Ne kastuivat kasteessa ehtoon,
   yö-pilven ne vihmassa päilyivät,
   ne nukkuivat tuulien kehtoon
   ja joskin ne sirpiltä säilyivät,
   ne hallan hengessä häilyivät.
Surumielinen sai niistä kukkaissuku,
väri vaikka on kaunis ja puhdas puku,
ne tuoksuvat multaa kosteaa,
ne lämpöä, päivää päin halajaa.
   Nyt nouse, lauluni, ilmahan yön
   ja kerro mieleni kaipuu!
   Vaikk’ kukkaisvyön
   lemu poissa on
   ja kuudan on kalpea, armoton,
   viel’ lauluhun mieleni taipuu.
Mitä kevät-yö tuhlasi, luottaen kesään,
sen syksy nyt kokoo synkkähän pesään.
Ken tietää tuon, on voimakkain:
vähän jäljellä enää on aikaa vain.


Lähde: Leino, Eino 1913 [1908]: Maailman kannel. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.