Syysaamun uinti

Syysaamun uinti. Kirjoittanut Saima Harmaja

Enää säveliin ei herää aamuin.

Sumuhaamuin

syyskuun koivut nytkin vihertää.

Pettävää

lukinseittihärmää silmä kohtaa,

missä ruoho kylmin helmin hohtaa.

Rantaan vie

paljasjaloin läpi kasteen tie.

Yli kylmän hiekan juoksen tieltä.

Enää sieltä

houkuta ei kuumuus autuas.

Kuulakas

järven peili on, mut aallon pintaa

pilvirintaa

sumuhuntu pakoon kiiruhtaa,

surren kuvajaistaan ihanaa.

Molemmat

aamusineen kohta haihtuvat.

Sano, kaislametsä, sukellanko,

pilvilasin värit sekoitanko?

Huudahtain

särkisinkö hymyt hattarain?

Kylmään hurmioon mun sulki vesi.

Heti pesi

pois se unen lämmön hämärän.

Heleän

riemun juoman maistan aamuin aina.

Kuulakkaina

kasvoni nään alta syvyyden.

Hymyillen

siellä lähemmäksi kumartuvat

nöyrin otsin kaislat, aaltokuvat.

Tahtoisitko, metsä kullansankka,

olla vankka,

juuri väkevin kuin uljas puu?

Kumartuu

sentään, sisko, jalkojesi eteen

hellään veteen

kaikki taivaan pilvet hehkuen.

Päivä paistaa

läpi syvyyden.

Lähde: Harmaja, Saima 1935: Sateen jälkeen: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.