Syysillan kelmeä täyskuu
| 17. Syysillan kelmeä täyskuu Kirjoittanut Heinrich Heine |
- Syysillan kelmeä täyskuu
- Se katsoo pilvistään;
- Liki hiljaista kirkkomaata
- On pappila yksinään.
- Siell’ äiti Sanaa lukee,
- Ulos poika se tuijottaa,
- Ja tytär vanhempi uinuu,
- Mut nuorempi virkatuks saa:
- ”Voi, taivas, päiviä näitä,
- Miten nuhjuvat hiljalleen!
- Vain keitä kun hautaan vievät,
- Saa jotain nähdäkseen.”
- Ylös kirjasta katsoi äiti:
- ”Ei erhetyt, – tiedän mä, kaks
- On kuollut, siitä kun vietiin
- Sun isäs haudattavaks.”
- Tytär vanhempi haukottelee:
- ”En tänne mä nälkään jää,
- Menen huomenna kreivin luokse,
- Hän on rikas ja pyörällä pää.”
- Mut poika naurun päästää:
- ”Viis sissiä Tähdessä juo,
- He kultaa laittaa, ja heiltä
- Pian taitoja tää mies tuo.”
- Jo äiti raamatun nakkaa
- Pojan laihoihin nystyriin:
- ”Vai vieläkö, häijy henki,
- Jäät maantierosvoks niin!”
- Soi koputus ikkunalasiin,
- Käden näkee he viittovan:
- Isä-vainaja siinä seisoo
- Pyhäviitassa saarnaajan.
Lähde: Heine, Heinrich 1905: Valikoima runoelmia. Suomensi Valter Juva. Yrjö Weilin, Helsinki.