Siirry sisältöön

Syyskesän yöt

Wikiaineistosta
Syyskesän yöt.

Kirjoittanut Katri Vala


Näinä syyskesän öinä,
jolloin pimeys lainehtii talojen ympärillä
kuin musta meri
ja ikkunoista pyrähtelee lamppuja kohden
kalpeita perhosia,
näinä öinä
muistelen kesän palavia päiviä.
Ja ruumiini ojentuu pakenevaa aurinkoa kohti
kuin jäätyvä puu
turhaan odottaen polttavaa suudelmaa.
Ja sydämeni pienenä ja säikähtäneenä
näkee kaikkien kukkien
tekevän kuolemaa.
Ah, miksi en itsekin kuollut
keltaisella hiekalla
ihanan vihreän meren äärellä,
kun ruumiini nautinnosta suljetuin silmin
antautui auringolle
kesän huumaavina päivinä!
Silloin en olisi nähnyt sinua, Kuolema,
vaan hymyilevänä,
nuoruutta ja meriheinää tuoksuavana
olisit saanut kantaa ruumiini pois.
Enkä nyt istuisi
tuijottaen mustaan ikkunaan,
josta kantautuu sateen tuoksu
ja kuolevien kukkien huuto
palaneitten perhossiipien varistessa
surullisen pääni ylle.


Lähde: Vala, Katri 1924: Kaukainen puutarha. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.