Syysmetsässä (Harmaja)
| Syysmetsässä Kirjoittanut Saima Harmaja |
- Oi loistoa syksyn metsän! Oi kirkasta voimaa sen!
- Ylt’ympäri ruskeat rungot läpi havujen vihreyden,
- märät, kiiltävät lehdet mullassa ja kostea sammalmaa,
- – en mitään maailmassa voi siten rakastaa.
- Joka ainoan lehden kauneus koskee sydämeen,
- joka mättään väriin silmäni jää kuin uuteen syvyyteen.
- Ja havut hohtavat helmissään, ja haapa alaston
- käsivartensa paljaat ja voimakkaat ylös tuuliin nostanut on.
- Tätä tuoksua syksyn mullan! Ei ole sen vahvempaa.
- Läpi kaiken se hiljaa tunkeutuu ja kaiken puhdistaa.
- Ah, kaatunut koivu tuolla, sylissä kanervain
- nyt makaa janoavasti, oksin autuain.
- Mikä raju ja mahtava riemu! Maan multaa väkevää
- ja taivaan puhdasta tuulta vain juoda ja hengittää.
- Oi miksi en saa näin kuolla! En tahtoisi elämää.
- Se on synkkä ja vieras valta, se tahraa ja himmentää.
- Mihin paeta voisin sitä? Se on kantava minutkin pois,
- kuin sinuun, kostea metsä, en koskaan vaipunut ois –
- Oi ei! Pidä minusta kiinni! Älä päästä luotasi mua!
- Vain sinussa sieluni kasvaa voi, vain sinulle antautua.
- En koskaan ketään muuta minä tahdo rakastaa,
- senjälkeen, kun sinua suutelin, syksyn ruskea maa.
Lähde: Harmaja, Saima 1932: Huhtikuu: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.