Syystoukoa

Syystoukoa Kirjoittanut Eino Leino

Yö uhkaa.

Talvi tuiskavi lunta.

Maa, kansa nyt näkee itsestänsä unta.

On kestetty keväät voitolliset,

näyt nähty on, vaan ei koitolliset,

on nähty tään ajan aamurusko,

mut mennyt on meiltä sen toivo, sen usko.

Me uskoimme: kauneus kaikki innostaisi,

sen voitossa kaikki voiman, tulen saisi,

ois meillä kuin muilla kotimaa pyhin pylväs,

ei säikkymätön yhteiskuntamme ylväs.

Mitä saimme? vain pilkkaa, haastetta haaveen,

on Suomi suuri meille vain aavistusta aaveen.

Jos ei yli hankien kylvömme kestä,

me leikkaamme kauneimman sadon keväimestä.

On työmme vain työtä keväthangen alla.

Talvi pitkä tulee, vaan ei ikihalla,

kerran meiltä kysytään, ken työnsä on tehnyt,

muiden eestä muuta kuin oman vaivan nähnyt.

Yö uhkaa.

Unta nyt näkee kansakunta.

Sen tielle talvi heittää nyt hengen vitilunta.

Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.