Tähtein tuikkiessa
| Tähtein tuikkiessa. Kirjoittanut Immi Hellén |
- Pien’ piltti, oi, kuin monta, monta iltaa
- näin ootkaan helmassani istunut!
- Näin rakennellen sadunmaihin siltaa
- ja niissä hartahana harhaillut.
- Me kauas merten poikki purjehdimme,
- me tuntureita Lapin samoilimme.
- Oi, hetket onnelliset, siunatut!
- Sä tahdoit tietää kaupungeista, maista,
- miss’ suvi ainiaasti vallitsee,
- miss’ päivänkehrä kirkkaimpana paistaa,
- ja ruusutarhat uhkeet upeilee.
- Me hengitimme tuoksuja vain hetken,
- taas teimme kaihomielin sinne retken,
- miss’ kotikuuset sorjat kuiskailee.
- Ja tähtein tuikkiessa talvi-illoin,
- ja kuumottaissa hopeaisen kuun,
- kuin monta kysymystä nousi silloin?
- Me matkasimme maahan salattuun.
- Sai silmähäsi tähtein kimallusta
- ja mieleen avaruutten aavistusta.
- Niin jäimme hiljaisehen haaveiluun.
- Me usein tuulentupaa rakensimme
- niin kirkkaan kuulakasta, valoisaa.
- Sen tarhaan ihmekukat istutimme,
- se oli lapsen oma kukkamaa.
- Ah, hennoisiko elo riistää noita,
- se eikö sääli lapsen ruusustoita?
- Se eikö sääli unta ihanaa?
1919
Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.