Taikurin tupa
| Taikurin tupa. Kirjoittanut Juhani Siljo |
- Hei, oves sulje, koolla vieraas ovat!
- Ken ulos jäi, pois juhlasta sai jäädä.
- Odotus, ovenvahti, portaallaan
- vain seistä saakoon, saakoon käskyt kovat:
- »Yön selkään kaikki kuokkavieraat häädä,
- jo kaikki kutsutut on paikoillaan!»
- Maailma mataa pois jo keinuistansa,
- – sun juhlas syttyy juuri parhaimmilleen:
- kuin kemujaan he juhlin jatkaa vois!
- – Jo saithan saatavasi, kemukansa,
- – – – – – – – – – – – – –
- nyt myöhä on, käy kärkkymästä pois!
- Hei, kuule kuinka mennessään ne morkkaa:
- »Noin ylpeäks ken uskoi kyssäselkää!»
- Maailma vuoteisiin jo madelkoon,
- sen veret värjyy kateuden horkkaa,
- sun tupas tulia se himoo, pelkää,
- se katein pälyy taikakammioon!
- Yön syliin vain sen ylpeämmät soihdut:
- sun taivasnäkyjesi taikalyhdyt,
- sun haavees kymmenhaarakynttilät!
- Yön säveliin kun liittyy rintas loihdut,
- yön sydämeen kuin armaas lempeen yhdyt,
- ja taivaat ikiliittos vihkivät!
- Laesta lattiaan häävirret helkkää,
- häätanssin tahti toistuu seinähonkaan,
- – ah, sadun norsunluuta seinät on!
- Ja pöydät, penkit muiston kultaa pelkkää!
- Ja kaipuun köynnökset kuin tuoreet onkaan!
- kuin silennyt on silta kammion!
- Ja pitkään, pitenevään vieraspöytään
- jo eikö astu kanta-ystäväsi,
- – sun Ikävuotes, kauan kadonneet!
- Ne tarkkaan katsoin vainaiks ehkä löytään,
- vaan uskollisin vainajan on käsi,
- vähimmän kateet kuolleen askeleet!
- Ja palvelevat henget parvekkeilta
- jo eikö astu – sukus palvelijat:
- tuolt’ Usko, Toivo, täältä Rakkaus!
- Ja vainailta suut aukee vaienneilta,
- iloa pitää pitkät istuinsijat:
- – Nyt oves tarkoin valvo, Odotus!
- Hei, taajemmin vain kutsu käskyläitä,
- suun tahtia sen mukaan taajennetaan.
- – sun varastoihis, kuoma, luotetaan!
- Noin, noinpa taikurit ne viettää häitä,
- suut runon taatelein noin
- noin henget taiteen juomin juotetaan!
- Ja katso, vieraasi nuo tuhkanharmaat,
- luurangot äsken, paisuu nyt kuin leilit
- ja punertaa ja pälpättää ja juo.
- Ja kuule, korvaas kuiskii huulet armaat
- – ja silmät päilyvät kuin taikapeilit
- tulevat riemus sun jo nähdä suo.
- Ja laet laulaa, karkelo se kiihtyy,
- siniset sähkölauseet seinää kiertää,
- all’ askeleesi honka helisee.
- Ja kattos alla kaikki vieraas viihtyy,
- yön tuuli yksin kaihonvirttä viertää,
- muu untaan maailma jo uinailee.
- – – – –
- Vaan katso, kynttiläs jo himmenevät,
- syysaamu sarastaa, ja ensi lunta
- tuul’ ikkunasi ohi tuiskuttaa.
- Puut pihan talvi verhoaa, ei kevät,
- – ja vihdoin portahillas koiranunta
- Odotus, ovenvahti, maistaa saa.
- Ja karkeloiva piiri hiljaa hajoo,
- ja hiljemmin sun sykkii sydämesi,
- ja vieraas istuimiltaan vaipuvat –
- – ja viime vieras pöydän alle vajoo –.
- Sä yksin istut, puhut itseksesi,
- – sun puus, sun tuntees talveen taipuvat.
Lähde: Siljo, J. 1919: Selvään veteen: runoja ja tunnuslauseita . Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.