Taiottu

Taiottu Kirjoittanut Kaarlo Sarkia

Olet iäti minun:

sinut sitoo taika.

On maailmas sinun

se entinen aika,

se syksyinen, silloin,

kun sateen soitto

soi hämyisin illoin,

se aika loitto,

käsivarttani vyöhön

kun onnessa taivuit,

ajattomuuden yöhön

minun kanssani vaivuit,

Sinut vapaaksi silloin

minä laskea aioin,

vaan päästä en milloin,

sinut vangitsin taioin.

Minä kohtaloks sulle

kivenkovaksi koiduin.

Sinä kuulut mulle,

sinun sielusi noiduin.

Jos kulkisit kunne,

et luotani pääse,

et sieluas tunne,

minun luokseni jää se.

Vain vieraalta tieltä

tulet outoihin kyliin

ikävöiden sieltä

pois ystävän syliin.

Minä taikurin soihduin

sinun sisimpäs löysin,

sen kahlitsin loihduin,

lujin hellyyden köysin.

Mihin käytkin, et vapaa

ole kahleista noista.

Et onnea tapaa,

jos suutelet toista.

Ei toiset ne silmin

näe sieluusi syvin,

käsin koskevat kylmin,

ei hellin ja hyvin.

Et minusta koskaan

voi vapautua.

Olet omani, joskaan

et muistaisi mua.

Et uhmin, et paoin

vapauttasi voita.

Sinut kahleihin taoin

minä mahtava noita.

Lähde: Sarkia, Kaarlo 1943: Kohtalon vaaka: runoja. WSOY, Porvoo.