Taivaanranta

Taivaanranta. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén

«Kas maahan kääntyy kansi taivaan;

kas aamuruskon kultakin

koskettaa puiden latvoihin!

Miks’emme, äiti, kiirein aivan

jo riennä täältä taivaasen,

kun noin se ain’ on läheinen?»

No, vastas äiti, käydään kohta

nyt sinne! Ja he käyvätkin,

molemmat tuntein taivaisin.

Edessä lehdostossa hohtaa

seasta varjoin valkeus,

kuin Onnelasta kangastus.

«Kai tää on Eeden? Ihanaista!

Millaiset kukat, marjat, hei!

Vaan taivasta ei tässä, ei!

Nyt näen poissa näistä maista

kylässä kirkon luona sen

kultaisen pilven, kaunoisen».

«Maan päällä jos kuin kulkun’ ohjaan,

edellä taivas poistuupi.

Vaan minne onkin matkasi,

etelään, itään, länteen, pohjaan,

niin rannalla sa taivahan,

näet matkas määrän ainian.

Kuuletko kelloin äänen jalon?

Huoneesen Herran kutsuu tuo.

On Herran päivä: Herra suo

taas lohdutuksen, rauhan, valon.

On kirkastettu temppeli.

Kirkastuu siellä sielusi.

Käy! Paratiisista sun pitää,

laps, lähteä myös maailmaan

matkaasi yksin kulkemaan.

Jos niinkuin nyt sä jatkat sitä,

niin, milloin päättyy matka maan,

ei taivas sulta poistukkaan».

Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.