Talvi-iltain seikkailuja

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Talvi-iltain seikkailuja

Kirjoittanut tuntematon (nimimerkki Varto)


[130, s. 3:3]

Talvi-iltain seikkailuja.

Me muistelemme usein ikävällä entisiä aikoja. Mistä se tulee, että sanotaan entiset ajat paremmiksi? Kentiesi siitä, että emme voi niitä enää nauttia, kun ne ovat menneet ainaiseksi, ja kun olemme entisen ajan lapsia, emme ymmärrä nykyajan lapsuutta. Me rakastamme lapsuutemme aikoja ja puhumme niistä mielellämme, ja kun meillä on nuorisossa hartaita kuulijoita, niin se lisää meille intoa kertomiseen, ja jos kertomuksemme liikkuu tutuilla aloilla, niin on kuulijoittemme huomio sitä suurempi. Näitä ajattelin alkaissani taas teille kertoa pientä seikkailua Tampereen kaduilla. Kuvailkaa nyt mieleenne erästä kaunista kuutamoiltaa Tammikuulla. On kirkas, tähtinen taivas, jossa tähdet kimaltelee kuin jalokivet kilven pohjalla, ja täysikuun ystävälliset kasvot hymyilevät. Valkoinen lumi on jalkaimme alla, jossa huomaamme lumikiteiden välähtelemistä. Nuorta kansaa on paljon liikkeellä, ja lumi narahtelee jalkojen alla. Vaikka onkin pakkanen oikein tuntuvasti, Pohjolan nuoriso ei sitä huomaa. Se on vilkkaassa liikkeessä, [130, s. 3:4]eikä malta pysyi huoneen suojassa. Tuossa kiitää hevoinen huimaa vauhtia eteenpäin, joukko iloisia nuorukaisia reessä. Tuossa joukko poikia ja tyttöjä, lasketellen sukkeluksia suustaan. Tuossa joukko pieniä poikia, etsien jotain, vaan mitä? Kuulehan heidän kysyvän: „missäs päin se „seerna” nyt on?” Onko kukaan nähnyt „Tapania?” — Niin, se on „seerna” ja „Tapani”, jotka ovat heidän huomionsa esineenä.

Noin vuotta sitten, tahi niille paikoille, nähtiin kaupungin kaduilla joulusta alkaen joka sunnuntai- ja juhla-ilta tähden ja Tapanin kulkevan talosta taloon, seurassaan pitkä jono pieniä poikia ja tyttöjä.

Tapani oli puettu oljista punottuun kaapuun, kuten munkit ja erakot katolilaisissa maissa. Sokeritopan muotoinen, olkinen töttöhattu oli hänellä päässä. Tämä oli kuvaavanaan marttyyri Stefanusta, jota kuljetettiin raadin eteen, ja vietiin vihdoin kivitettäväksi. Yhdellä seurallaisillaan oli paperista tehty kruunu päässä ja valkoinen, pitkä paita yllä sekä kultapaperista tehdyt kaistaleet olkapäillä kuin myöskin kultapaperilla koristettu, kaksiteräinen, puinen miekka vyöllä. Tämä oli kuningas Herodes. Toisella oli mustattu naama ja musta, kiiltopaperista tehty kypäri päässä, suurilla töyhtöillä ja sulilla varustettu. Muuten oli tällä musta puku, ja pitkä, jykemä, käyrä sapeli vyöllä Tämä oli upseeri ja ylipäällikkö, nimeltä „Murjaani.” Yhdellä oli vanha huopahattu päässä, nurin käännettyt turkit yllä, paksu pahkakeppi kädessä, kepissä porokello ja rahapussi. Seljässä turkin alla oli tyyny, joten se muodosti poikkiselän. Tämä oli hovinarri, „Äijän” nimellä, ja teki kaikenlaisia sukkelia temppuja sekä kerjäsi rahaa. Sitten oli kolme tahi neljä laulajapoikaa. Kaikilla näillä oli yhtäläinen puku: paperista tehty, valkoinen töttö päässä, suora, vaan ei sokeritopan muotoinen, valkoinen paita yllä, siinä vyöt, ilman asetta. Näin sitten käytiin talosta taloon, laulaen:

[130, s. 3:5]

„Kukas taitaa kieltää
Tapania talost’ estää,
Ei ole meitä monta miestä
Italiasta lähteneitä,
Ei ole meillä suurta hätää,
Emme tehe nälän tähden tätä
Vaan julistamm’ ja julistamm’
Sen vanhan Tapanin muistoo,” j. n. e.

Tähden kulettajat olivat jotenkin samaan tapaan puetut. Se vaan, ettei ollut Tapania mukana, vaan suuri monivärisestä paperista tehty „tähti”, jonka sisällä tammessa riippui kynttilähaarukka, jossa paloi kaksi kynttilää, valaisten tähden kokonaan. Tätä sitten pyöritettiin ympäri ja edestakaisin lauluntahdin mukaan.

[131, s. 3:2]Eräänä sellaisena aikana oli pienet pojat hankkineet itselleen tähden ja liittyneet tähtiseuraksi. He eivät kuitenkaan rohjenneet lähteä liikkeelle, ennen kun olivat saaneet kaksi senlaista poikaa joukkoonsa, joihin voivat luottaa. Toinen heistä otti narrin viran, toinen upseerin, joten heillä molemmilla oli hyvä ase käytettävänä. Niin he läksivät liikkeelle. Ensimäisenä iltana he kulkivat vähän pelon alaisina epätietoisina, kuinka heille tulisi käymään. Se oli tavallista, kun Tapani ja „Tähtiseura” kohtaisivat toisensa, Niin että siinä syntyi taistelu. Niin nytkin kohtaisivat Tapani ja mainittu seura toisensa Esplanadin ja Puuvillatehtaan kadun kulmassa. Tapani olisi halunnut taistelua, mutta „Tähden ylipäällikkö oli maltillinen ja komensi armeijansa peräytymään, sanoen: „Koettakaamme väistää niin paljonkuin mahdollista. Mutta sitten, jos tulee pakko, niin ryhtykäämme taisteluun, ja meillä on voitto varma.” Hän tarkasteli vastustajoitaan, ja näki, että he olivat voimakkaammat, joten ei hänen tehnyt mieli taistella oitis ensi päivänä, ja niin se jäikin sillä kertaa. Toisena iltana he taas kulkivat Kuninkaankadulla. Tulivatpa juuri ulos nykyisestä Pasan talosta, kun Tapaniseura näkyi kääntyvän heitä kohden Puuvillatehtaan kadulta. Silloin sanoi „Tähden” ylipäällikkö: „Nyt on kai meidän taisteleminen, että pääsisimme rauhaan.” Hän komensi viemään tähden pois, ettei se särkyisi, ja toiset jäisivät taisteluun. Hän ja narri asettuivat keskelle katua rinnakkain, sanoen: „Antakaamme heidän mennä, jos he tahtoovat, keskeltämme; väisty sinä sille puolen, minä väistyn tälle puolen, niin ettemme nytkään ole sotaan syypäät, niin on voitto varma. Siinä he odottivat. Ja kun Tapani näki tähden kulkevan joutuun katua alas, niin luulivat sen joukon silloin pakenevan. He läksivät juoksemaan, huutaen, „pois tieltä!” silloin jäi ne kaksi ainoastaan paikalle odottamaan, sillä kaikki muut pakenivat Silloin sitä tuli vihollinen, päällikkö edellä, miekka ojennettuna lyömään „Tähden” päälllkkö nykäsi narria kylkeen, antaen tietä ja väistyen itsekin syrjään. Vaan Tapanin päällikkö tultuaan sille kohdalle, käänsi aseensa narria kohtaan. Mutta samassa kajahti hänen kypäärinsä, ja se putoisi särkyneenä maahan. Sen iskun sai hän „Tähden” päällikön miekasta, veri pursui ulos pääkallosta, ja niin tuli hän kykenemättömäksi taisteluu. Kummallinen uskallus! Ja taistelu keskellä kaupunkia! Tämän jälesta tuli Tapanin kuningas, tähtäsi aseensa „Tähden” päällikköä kohti, vaan tämä otti iskun vastaan vasempaan käsivarteensa. Hän oli tuntenut miekkansa liian köykäiseksi, siksi käänsi hän sen ja piti sitä kärjestä kiinni, sekä antoi miekan kahvalla sellaisen iskun kuninkaan kaulaan, että tämä väistyi pois taistelusta, pää väärässä. Mutta nyt alkoi vasta tulinen taistelu jääneitten kanssa. Kun kaikki oli saapunut paikalle, siinä oli kolme yhtä vastaan. He saartoivat „Tähden” päällikön seinälle, kadun vierustaan, mutta silloin tuli narri, ynnä yksi vapaehtoinen, joka oli katsellut näiden kahden urhollista taistelua, hänelle avuksi, ja niin taistelu siirtyi keskelle katua. „Tähden” päällikkö oli vähällä tässä kadottaa kypäärinsä, vaan löysi sen sentään hetkisen etsittyänsä. Mutta taistelu oli sillä välin loppunut, ja hän [131, s. 3:3]alkoi etsiä kumppaniansa väkijoukosta joka oli kerääntynyt paikalle. Mutta hänelle kuiskattiin: „mene kiiruusti pois, sillä jo mentiin poliisia hakemaan, ja niin hän meni pääkortteeriinsa, eikä sinä iltana enää muuta toimittu.

[132, s. 3:4]Toisena aamuna nähtiin sillä paikalla olkia, paperin kappaleita, verta ja lumi tallattuna hyvin laajalta. Tätä katsellessaan ajatteli „Tähden” päällikkö naurahdellen: nyt saamme rauhassa kulkea. Se armeija on hajotettu täksi vuotta. Ja hän tiesi oikein. Hän sai mainetta ja maineen mukana kunnioitusta. Heitä otettiin halulla vastaan joka talossa, ja hupaista olikin katsella kuninkaan arvokkaisuutta, ylipäällikön uljasta ryhtiä, narrin sukkelia temppuja sekä kuulla laulajain Vapahtajamme syntymistä muistuttavaa laulua.

Ylipäällikkö oli vaiti kaiken laulun ajan, paitsi yhtä osaa, joka oli hänen yksin laulettavansa. Tähti kiepui kauniissa tahdissa, niinkauvan kun tultiin siihen saakka, jossa sanat: „Betlehem, Betlehem” alkoi, jolloin tähti alkoi kieppua ympäri pysähtymättä tahdin mukaan, hiljentyen ja tuimentuen. Kun laulussa tultiin määrättyyn kohtaan, alkoi narri kerjätä rahaa. Laulun loputtua aljettiin toista laulua, jossa joku säe kuului:

Ei ole meitä monta miestä täällä, frallaraa, frallaraa,
Takki ja paita on meillä housuin päällä” j. n. e.

Tätä tämän laatuista vierailua kesti lähes Laskiaiseen joka vuosi, alkaen Tapanipäivästä. Usein sattui että vallattomat pojat ja raa’at nuoret miehet särkivät tähden ja tekivät kaikenlaista haittaa näille viattomille retkeilijöille.

Nykyaikana käy vielä niinkun maininkia näistä, mutta ne ovat muodostunut pelkäksi kerjäämiseksi. Ei ole enää sitä taitoa, ja laulut sekä temput ovat unohtuneet. Kaikki on johtajain puutteessa muuttunut taitamattomaksi matkimiseksi.

Kolmas retkikunta on vieläkin säilynyt, vaikka ei sekään ole niin yleinen [132, s. 3:5]kuin ennen. Se on „Joulupukki.” Tämä tehdään siten, että otetaan suuri vanteen puolisko tahi hevoisen luokki, johon sidotaan nuora kumpaankin päähän ja suti toiseen päähän. Tämä luokki pannaan jalkain väliin, nuora kannattaa sitä olkapäällä ja muodostaa selän, suti on häntänä, ja päässä on kaksi vähäistä vanteen puoliskoa sidottuna sarvien asemasta. Tämän päälle levitetään nurin käännetyt turkit, ja sidotaan pitkä parta leuvan alle. Tätä on kulettamassa yksi tahi kaksi poikaa sekä narri, jonka poikia ne ovat olevinaan. Joulupukki tuo lahjoja, ja siitä hyvästä palkitaan pukkia syöttämällä sille tupakkia y. m. Narri kerjää ja keinottelee. Näihin aikoin oli tapana alkaa harjoittelemaan kohta jälkeen Pyhäinmiesten päivän, joten he taisivat temppunsa tehdä puhtaasti.

Ei mitään juhlaa niin hartaasti toivota kuin joulua, ja tosin se onkin juhlista jaloin, sillä se tuo rauhaa myötänsä, joka kestää pitkäksi aikaa, joten siitä lapset laulavatkin:

„Niin hyvä, lämmin, hellä,
On mieli jokaisen.
Oi, jospa ihmisellä
Ois joulu ainainen.”

Varto.

Lähde: Varto: Talvi-iltain seikkailuja. Tampereen Sanomat, 1887, nro 130–132, s. 3.