Tampereen poliisikamarin kateissa olleet rahat

Wikiaineistosta


Tampereen poliisikamarin kateissa olleet rahat.


  Eilisessä lehdessä kerrottiin huhuna, että Tampereen poliisikamarissa säilytetyistä pankinjohtaja Nils Idmanin rahoista olisi jollain tuntemattomalla tavalla kadonnut 200 mk. Poliisimestari Blåfield, joka palasi eilen matkoiltaan, on asiasta ilmoittanut rikosasiainkomisario Allan Alasmaalle, että kun hänen oli t. k. 17 päivänä virkahuoneessaan maksettava eräs poliisilaitoksen lasku, eikä poliisikamarin sihteeri ollut tavattavissa, hän oli käskenyt ylikost.[1] Huupposen tuoda 200 mk. kansliaan. Seuraavana päivänä jätti hän 200 mk. kansliaan neiti Bubatsheffille, joka sihteerin poissaollessa hoiti kansliaa ja ilmotti niiden olevan Idmanin rahoja sekä sanoi pyytäneensä niitä säilyttämään siksi, kunnes tuomari Alasmaa tulee niitä hakemaan. — Rahat toimitettiin takaisin eilen.

Hämeenläänin lääninhallituksesta on Tietotoimistolle ilmoitettu, että ylläkerrottu asia on sanomalehtiuutisten johdosta eilen ollut esillä siellä, mutta kun puhelimitse saatiin tietää Tampereelta, että rahat oli eilen toimitettu takaisin, ei kuvernööri tulle omasta puolestaan ryhtymään mihinkään toimenpiteisiin.

Tuomari Alasmaa kieltäytyy edelleenkin antamasta asiasta mitään tietoja, ennenkuin virallinen selvitys asiasta on saatu.


Lähde[muokkaa]

Aamulehti sunnuntai 29.12.1912 s. 4.


Tallentajan huomautukset[muokkaa]

  1. pitää olla ylikonst.