Siirry sisältöön

Tao-te-king: 39. Lähteen perillä

Wikiaineistosta
38. Hyveestä 39. Lähteen perillä.
Tao-te-king
Kirjoittanut Laotse
40. Työstä kieltäytyminen


Muutamat asiat ovat, ykseyden kautta, säilyneet ammoisista ajoista, nimittäin:

Taivaan läpikuultavuus;

Maan vankkuus;

Henkien ruumiittomuus;

Laaksojen vesiperäisyys;

Kaikkien luotujen elämä;

Kuninkaitten ja ruhtinaitten ylevyys.

Kaikki nämä säilyvät ykseyden kautta.

Taivas, jollei sillä olisi tätä läpikuultavuuttaan, olisi vaarassa tulla pimitetyksi. Maa, jollei sillä olisi tätä vankkuuttaan, olisi vaarassa raueta tyhjiin.

Henget, jolleivät olisi näin ruumiittomia, olisivat vaarassa kuolla.

Laaksot ilman tätä vesiperäisyyttään olisivat vaarassa tulla hedelmättömiksi.

Kaikki luodut olisivat vaarassa hävitä, jollei niillä olisi tätä elinvoimaa.

Ruhtinaat ja kuninkaat ilman tätä kunniatansa ja suuruuttansa olisivat kukistumisen vaarassa.

Täten näemme kunnian johtuvan siitä, mikä on erityisyyttä vailla, ja suuruuden perustuvan siihen ja pysyvän pystyssä sen kautta, millä ei ole merkitystä.

Tämän johdosta sanovat ruhtinaat ja kuninkaat itseään »orvoiksi», »eristetyiksi» ja »pyörättömiksi vaunuiksi».

Eivätkö he siten tunnusta, että heidän ylemmyytensä nojautuu ja perustuu heitä alempana oleviin?

Kuka voi sitä kieltää?

Epäilemättä pyörätön vaunu ei ole mikään vaunu!

Kovaa on ihmiselle olla eristettynä, mutta kovaa on myös jalokivelle kadota ihmisjoukkoon kuin mikä tavallinen kivi hyvänsä.[1]

  1. Koko tämä luku on nähtävästi luettava satiirina.