Siirry sisältöön

Tao-te-king: 64. Huolenpito vähäisistä

Wikiaineistosta
63. Eteensä katsominen 64. Huolenpito vähäisistä.
Tao-te-king
Kirjoittanut Laotse
65. Yksinkertainen hyve


Mikä on hiljaista, on helposti kiinni pidetty.

Mikä on odotettua, on helposti vältettävissä.

Mikä on haurasta, taittuu helposti.

Mikä on pientä, hajoaa nopeasti.

Toimita tehtäväsi, ennenkuin se pukeutuu muotoon.[1]

Järjestä asiat, ennenkuin alkaa sekaannus.

Puu, joka on sylin vahvuinen, kasvoi pienestä vesasta.

Yhdeksänkerroksinen linna kohosi pienestä kivikasasta.

Tuhannen virstan matka alkoi yhdestä askeleesta.

Joka ainoastaan suunnittelee, hän hävittää.

Joka tavoittelee, hän kadottaa.

Viisas ei menettele siten, ja sentähden hän ei tee pahaa.

Hän ei tavoita ja sentähden hän ei kadota.

Mutta yhteinen kansa epäonnistuu puuhissaan menestymisensä aattona.

Jos he olisivat yhtä ymmärtäväisiä lopussa kuin alussa, ei tulisi sellaisia tappioita.

Sentähden viisas haluaa ainoastaan sellaista, jota muut halveksivat, eikä pane mitään arvoa vaikeasti saavutettaville asioille.

Hän hankkii yleistä oppia, mutta palaa siihen, jonka joukot ovat jättäneet tien oheen.

Siten hän pyrkii luonnolliseen kehitykseen kaikissa asioissa ja toimii suunnittelematta.

  1. Viisas voittaa alemman minänsä vastenmielisyyden, ennenkuin se kasvaa ”kynnyksellä vartioivaksi” hirviöksi.