Tapaninajoa

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tapaninajoa.

Kirjoittanut Juhani Siljo


Tapanin aamuna ajelitte
omalla orhillanne.
Maanko ja taivaan aavistitte
katsovan kulkuanne –.
Häitäkö helkkyi maailma teille,
välkkyi pakkanen parhain –.
– Häitänne soitti se kulkureille
Tapanin aamuna varhain.

Orhin ohjissa käsi toinen,
toinen ympäri armaan:
ihana nähtynä onni moinen,
– ihanampi varmaan,
yhä ylväämpi omananne,
kun ei näe kukaan,
kun ei ehdi kerallanne
maailma varkain mukaan..

Näinpä se kulkuri kuvitteli
omiksi iloiksensa,
onnenne ylvään jo varkain eli,
ainoan autuutensa –,
Tapanin teitä kun ajelitte,
ohitse orhillanne,
kevättä kohti kun kiiruhditte
talven koruissanne.
Kaksi ylvästä onnen lasta
yhtenä onnen reessä:
pois vain, poispäin maailmasta,
– oma maailma eessä!
Kaksi yhtenä kaunokaista
huurteisten salojen syliin,
katua hohtavan hopeaista
kaukovaarojen kyliin,
päiväntaipalen taakse kuuden,
uuteen honkalinnaan,
– sinne onnenne, ehon ja uuden,
viette nyt valkosinnaan.
Huurre huntuna morsiolla,
kruununa tähtikiteet:
kaunispa sulhona sulhon olla,
silmillä kuuran siteet.


Lähde: Siljo, J. 1919: Selvään veteen: runoja ja tunnuslauseita . Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.