Tapaninajoa

Tapaninajoa.

Kirjoittanut Juhani Siljo

Tapanin aamuna ajelitte

omalla orhillanne.

Maanko ja taivaan aavistitte

katsovan kulkuanne –.

Häitäkö helkkyi maailma teille,

välkkyi pakkanen parhain –.

– Häitänne soitti se kulkureille

Tapanin aamuna varhain.

Orhin ohjissa käsi toinen,

toinen ympäri armaan:

ihana nähtynä onni moinen,

– ihanampi varmaan,

yhä ylväämpi omananne,

kun ei näe kukaan,

kun ei ehdi kerallanne

maailma varkain mukaan..

Näinpä se kulkuri kuvitteli

omiksi iloiksensa,

onnenne ylvään jo varkain eli,

ainoan autuutensa –,

Tapanin teitä kun ajelitte,

ohitse orhillanne,

kevättä kohti kun kiiruhditte

talven koruissanne.

Kaksi ylvästä onnen lasta

yhtenä onnen reessä:

pois vain, poispäin maailmasta,

– oma maailma eessä!

Kaksi yhtenä kaunokaista

huurteisten salojen syliin,

katua hohtavan hopeaista

kaukovaarojen kyliin,

päiväntaipalen taakse kuuden,

uuteen honkalinnaan,

– sinne onnenne, ehon ja uuden,

viette nyt valkosinnaan.

Huurre huntuna morsiolla,

kruununa tähtikiteet:

kaunispa sulhona sulhon olla,

silmillä kuuran siteet.

Lähde: Siljo, J. 1919: Selvään veteen: runoja ja tunnuslauseita . Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.