Tarina (Kramsu)
| Tarina Kirjoittanut Kaarlo Kramsu |
- Nyt taru aioista muinaisista
- On vilpas, eloisa muistossain:
- Sen sain kai kansani jutelmista,
- Tai lienen kuullut sen unissain.
- Se haamun nostaapi valoisalle,
- Jonk’ unhe peitti jo vaipallaan.
- Kenties lie jäänyt sen vaipan alle,
- Mä luulen, parhaimmat Suomenmaan.
- Jo heräs Suomi ja ääntä kuuli,
- Jot’ omat kuusensa huminoi,
- Ja Nuijataistelun vilpas tuuli
- Pois sumut Suomesta synkät loi.
- Mut urhoin miekat kun aikaa öistä
- Valaisi hetkeksi hehkullaan,
- Niin sankareista ja urhotöistä
- Nous laulu innokas kaikumaan.
- Se lauloi, kuinka nyt aamuhetki
- Jo koittaa Suomelle suloinen:
- ”Pois poistakaamme nyt viimeisetki
- Me jäljet yöllisen orjuuden”.
- ”Kuin koirat herrainsa eestä, ennen
- Me käytiin taistoon ja kuolemaan.
- Nyt, eestä kansamme kuoloon mennen,
- Nyt ihmisinä me taistellaan.”
- ”Ne tahrat, joita vuossadat tuotti,
- Nyt hurmevirroilla huuhdotaan;
- Maa, jota vapaiden hurme juotti,
- Ei kanna orjia milloinkaan.”
- Tuo laulu taistohon miekat nosti
- Ja kutsui voittoon ja kuolemaan,
- Ja urhot uljahat sorron kosti
- Ja kuoli, laulu se huulillaan.
- Ken laulun lauloi? Vuossatain hanki
- Sen hautaan peitti jo veriseen,
- Ja laulun uljaan ja laulajanki
- On saanut unhola uhrikseen.
- Mut taru kertoo, – ken siihen luottaa?
- Tuo laulu kuollut ei vieläkään:
- Se aikaa rinnoissa kansan vuottaa,
- Jolloin taas virkoisi elämään.
- Ja kerran koittaapi uusi huomen,
- Ja loppuu velttouden pitkä yö,
- Ja sykkää uljaasti sydän Suomen,
- Ja suurten toimien hetki lyö.
- Ja silloin laulu, jonk’ unhe peitti,
- Sydänten kätköstä kuohahtaa,
- Kuin virta uljas, mi jäänsä heitti
- Ja paisuin riehuu ja aaltoaa.
- Ja laulu intohon mielet nostaa
- Ja kutsuu voittoon ja kuolemaan,
- Ja urhot uljahat sorron kostaa
- Ja voittaa, laulu se huulillaan.
Lähde: Kramsu, Kaarlo 1887: Runoelmia. Werner Söderström, Porvoo.