Tarina (Mendelin)

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tarina.

Kirjoittanut Irene Mendelin


On taru vanha, mainio,
Suruinen, herttainen;
Ens’ ihminen sen tunsi jo –
Sen tuntee viimeinen.
Se taru entis-aikojen
Ja aikain tulevain,
Se taru ihmissydänten
Ens’ rakkaus on vain.
Kun syömmehen se kelle saa,
Se suloansa suo,
Se elvyttää, se riemastaa,
Se kukkasia luo.
Maan mullasta se nostattaa
Miel’-alan ihmisen,
Ik’-onni on sen määrämaa,
Se johtaa onnehen.
Mut mailman myrskyt useinkin
Sit’ tiellä vainoaa
Ja henkii hyytä kukkihin,
Sydämmen surkastaa.
Ja sitt’ ei muuta jäljellä
Kuin muisto, muisto vaan,
Ja onnen puute, ikävä
Ja halu Tuonelaan.
On rakkaus se tarina
Ajoista aikoihin;
Tuo surun se tai onnea,
Tuo ehkä kumpaakin.


Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.