Telefooni—pikapuhelin 2

Telefooni—pikapuhelin Kirjoittanut anonyymi

— Telefooni—pikapuhelin. Tällä otsakkeella lehdessämme viikko takaperin olleen ehdotuksen johdosta kirjoittaa nimimerkki Arvi F. U. Suomettaressa m. m.:

„Olen arvoisan kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että jättäisimme pois käytännöstä muukalaisen sanan „telefooni” ja sen sijasta käyttäisimme suomalaista nimitystä. Nimi „pikapuhelin” ei kuitenkaan mielestäni ole sopiva, sillä ei telefoonista puhuta sen pikemmin kuin muutenkaan, vaan sen merkityshän on siinä, että sen avulla voi puhua kauvas, pitkien matkojen päähän. Ehdottaisin siis käyttämällä hyväkseni „pikapuhelin” sanan jälkimmäistä osaa, telefoonille nimeksi „kaukopuhelin”. Se on aivan yhtä supisuomalainen, vastaa paremmin tarkoitustaan ja on mielestäni kauniimpi ja sujuvampi. „Kaukopuhelin” (telefooni) „kaukoputki” (kiikari) — siinä sanoja tarkoitustaan vastaavia ja kauniita, soinnukkaita.”

Päivälehdessä kirjoittaa nimim. A.:

„Tarkoitus on kyllä hyvä, mutta eiköhän voitaisi keksiä sanaa, joka tuntuisi vähemmän oudolta ja tehdyltä kuin „pikapuhelin”. Eiköhän esim. sana „puhelanka”, jota paikoin käytetäänkin, aivan yhtä hyvin kuin tuo kummallinen „pikapuhelin” vastaa käsitystä telefoonista. Voisihan luetella muitakin ehdolle, esim. „kaukolanka” tahi voisi myös hyvällä omallatunnolla sanoa „telefooni”, jota sanaa käytetään useimmissa kielissä.”

Arvi F:lle pyydämme edellä olevan johdosta huomauttaa, että kyllä „pikapuhelin” on sekä sopiva että täysin tarkoitustaan vastaava. Telefoonin merkitys on juuri siinä, että sillä voi suorittaa asioita pikaisesti puhelemalla, matkan tarvitsematta kaikiste olla mikään „kaukomatka”. „Kaukopuhelin” olisi tietenkin sopiva nimitys sekin, jollei se tuntuisi kovin tehdyltä. Sitä paitsi se tekosanaisena on kerrassaan ala-arvoinen ja soinnuton „pikapuhella” sanan rinnalla. Jotta „pikapuhelin”” on luonnollisempi kuin „kaukopuhelin” todistaa se, että „pikapuhelin” on kansanmiehen vaistomaisesti keksimä — ja sille on pantava arvoa. Muuten ei „kautopuhelin” ole mikään uusi keksintö, vaan, niinkuin jo ensimäisessä uutisessa mainitsimme, suora suomennos saksalaisesta „Fernsprecher”.

Hr A:sta tuntuu „pikapuhelin” oudolta ja kummalliselta. Sille ei tietenkään voi mitään: maku on miestä myöten. „Puhelanka on epäilemättä hyvä ja sattuva nimitys. Mutta tässä tarvitaan ehdottomasti sana, joka soveltuu tekosanaisestikin käyteltäväksi — ja tuskinpa hra A:takaan miellyttänee „puhelankailla” tahi „kaukolankailla”.

Lähde: Telefooni—pikapuhelin. Uusimaa, 19.3.1897, nro 22, s. 2. Kansalliskirjasto.