Tervehdys heimoveljille

Tervehdys heimoveljille Suomalais-ugrilaisen kulttuurikongressin avajaisissa, 16. 6. 1931 Kirjoittanut Otto Manninen

Veli veljen kohtaa,

käsi liittyy käteen.

Katsehissa hohtaa

säihky ilon säteen.

Intoon syttyneesti

virkkaa ääni veren:

Terve, Magyar, Eesti,

takaa maan ja meren!

Yksi oltiin kerta

aamuss’ aikojemme.

Vielä yhtä verta

sykkii sydämemme.

Vielä heimon heljän

vetää vaiston valta

neuvosille neljän

ilman äären alta.

Veljet eroon kyllä

salliman vei ohja.

Yhtymään ei yllä

Etelä ja Pohja.

Tiemme polku polo

maailman lie mailla:

vast’ ois orpo olo

toisiamme vailla.

Viittois oudot ovet

vieraan kylmiin kyliin,

vaan ei veljespovet

sydämeen ja syliin.

Sulkis tiemme teljet

kolkkoon umpikujaan,

kätt’ ei käteen veljet

lämpimään ja lujaan.

Säilyy halki ajan

aarre armas, suuri,

anti alkumajan:

sama syntyjuuri.

Kohtalomme sama,

sama tahto, taisto –

senp’ on vahvistama

veren veljes vaisto.

Samat saartoi uhat,

vaino, sorto, sota –

pitkä vuosituhat

tuimaa vartiota,

samaa turmaa estäin,

samaa tulvaa torjuin,

uskollisna kestäin,

kaatuen, ei horjuin.

Samat kohlut kovat

aikain ankaruuden

kokemamme ovat,

saalis sankaruuden.

Samat takaa kosti

niiltä pilkan nuolet,

joille turvan osti

meidän hurmeet, huolet.

Korkeammin kostaa

päivän kaikkivalta,

työ, mi touon nostaa,

vaalii vaaran alta,

ilo, että tukkii

tulvan turvapato,

kunto maassa kukkii,

vie ei viljaa mato.

Muu ei paljon paina.

Siksi, veljet, vaikka

meillä ollut aina

Uurian on paikka,

jäämme isäin lailla

vartioon me yhä,

kunis ihmismailla

pyhää viel’ on pyhä.

Taisto julma joskaan

päältä maan ei lopu,

älköön laatko koskaan

meiltä veljessopu,

tuki, tuoja onnen,

köysi kolmisäinen,

kera Pohjan ponnen

into eteläinen.

Piirtyköön viel’ ajan

tule vankin tähtiin:

vartiossa rajan

kolme aina nähtiin

altist’, urhoollista,

samaa sukupuuta,

kolme uskollista,

jotk’ ei tainneet muuta.

Lähde: Manninen, O. 1938: Matkamies: runoelmia. WSOY, Porvoo.