Tervehdys nuijamiesten tanterille
Ulkoasu
Tervehdys nuijamiesten tanterille Kirjoittanut Eino Leino |
- Tunnen maan, min sinivirrat läikkyy,
- tunnen kansan, jonka ryhti korska,
- sydämenkin, missä synkkä tuli
- asuu ainahinen, hiillyttävä:
- toimen tuli, tarmon liekki kirkas.
- Tunnen pellot, joilla vilja viihtyy,
- niitut tunnen, joilla heinä heiluu,
- tienoot, missä talot laajat, kylät
- kohoo, välkkyy virtain vieremiltä,
- tasangolta, taivaan ääriin asti.
- Vieras, nähden nämä niitut, pellot,
- nähden koko viherjäisen tienoon,
- vauraan, vankan, varakkaan ja hyvän,
- varmaan ajattelet itseksesi:
- »Armas manner, onnellinen kansa!»
- Vieras, tiedä: ilmaiseks ei saanut
- tämä kansa onneansa, osti
- verin omin, otti onnen itse:
- tantereet on hurmeen höystelemät,
- siksi niillä vilja kaunis kasvaa.
- Maamies, joka pellon piennartasi
- astut heleällä heinäkuulla,
- koska kiuru laulaa, päivä laskee,
- karja kulkee kujatietä myöten,
- varmaan ajattelet itseksesi:
- »Tää on mulle onni suotu siksi,
- että olen vakaa, tyyni työssä,
- elän hiljaa, annan muiden elää,
- enkä reuhaa, enkä juo, en räyhää:
- olen valistunut talonpoika.»
- Maamies, tiedä: se ei riitä enää;
- elää hiljaa oli ennen hyve,
- koska oli vanha, hyvä aika.
- Vaan kun myrsky kautta Suomen kaikuu,
- silloin aika vaatii myrskytyötä.
- Älä sano: »Vapaasynty olen,
- kuulun kansaan, jonka isät ennen
- puolsi vapautensa nuijin, keihäin,
- taikka kaatui tappotanterille;
- heiltä perin miehen vapaan mielen.»
- Tiedä: isistään vain kehno kerskaa;
- nyt ei nousta nuijin eikä keihäin,
- noustaan sanoin, vakaumuksin vankoin,
- aattein, oikeuden opastamin;
- käydään sotaa ihmissydämissä.
- Sielläkin on taistotantereensa,
- sielläkin on Lapuat ja Ruonat,
- Revonlahdet sekä Siikajoet,
- myöskin samat Suomen Santavuoret:
- voitetaan tai kuollaan kunnialla.
- Eikä puutu sotajoukot suuret:
- sanat marssii Suomenmaata myöten,
- joskus teot, ajatukset usein.
- Sana sanan, aate aatteen kohtaa,
- kohta alkaa tuosta taisto tuima.
- Katsokaa! Jo sotarinnat ryntää,
- välkkää vakaumukset vastatusten,
- lyijy sinkoo, kirjasimet kiiluu,
- lepattavat lehdet puolueiden:
- nepä taiston tämän valtaviirit.
- Mutta missä ovat kaatunehet?
- Tuolla makaavat he maassa. Monta
- sanaa, jotka eilen eli, tänään
- kaatui, kuoli, ajatusta monta;
- joskus myös on koko miesi vainaa.
- Mutta mitä sanot vainajaksi?
- On se kuollut mies, ken kansan pettää
- ahdingossa ankarassa tässä.
- Kenet kansa elävältä hautaa,
- hänelle on kuolo pelastaja.
- Nytkin käydään nuijasotaa. Nytkin
- huovit herjat riihen oven suulta
- säkit täyttää, vievät maasta mehun.
- Nytkin sana kaikuu kautta Suomen:
- voitetaan tai kuollaan kunnialla.
- Nytkin meill’ on linnaleiri, nytkin
- pakkoverotetaan Pohjanmaata,
- niinkuin koko Suomennientä, kuollut
- puustavi on vapaus kansalaisen
- eikä ole oikeutta missään.
- On, on sentään: ihmissydämissä,
- siellä sille turvapaikka taattu,
- jota eivät tallaa huovin ratsut
- eikä raakuus kotimainen. Mutta –
- kipeimmin omat koirat puree.
- Miten voit sa virkavallan häätää?
- Että itsestäsi poistat idut
- väärät, viisastelevat ja viekkaat;
- olet ensin suora itses eessä,
- sitten myös on muille selkäs suora.
- Pohjan mies, jos niin ei selkä sinun,
- jos et seiso eestä oikeutesi,
- puolla vapauttasi vanhaa, silloin,
- vaikka oisi isäs itse Ilkka,
- ole et sa vapaa, orja olet!
Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.