Teurastajille

Teurastajille. (Lähdetetty.) Kirjoittanut Pietari Mansikka

Luoja on linnutkin luonut,
Eläimet eineheks suonut.
Ei niitä piinata pitä,
Kaikki saa kavahtaa sitä.

Olen oikehin pahoilla

Suru-mielin surkutellut

Tuota tuimoa tapoa

Kauhiata katsantoa

Miten raavas-raukkasia

Vasikoita vaivasia

Sekä muita sellasia

Luojan luontokappaleita,

Kuin on ilman ihmiselle

Ehkä pantu eineheksi

Synnytetty syötäväksi, –

Meidän teuras mestarimme

Liha-miehet miehulliset,

Kovin kyllä kohtelevat

Näitä raukkoja nälällä,

Viikkokausia vilulla

Palenuttaat pakkasessa.

Niin ku niitä syksy puolla

Täällä ostetaan ololta

Suuret karjat summattomat

Sata määrin sarviloita,

Sitten pannaan paimenelle

Lauletahan laitumelle,

Luullahan lumen seasta

Eläin raukan einehensä

Kavioilla kaivavansa,

Peuran taitavan tavalla;

Jossa pettivät peratut

Taitavatkin tappajista,

Vaikka on oma vahinko

Raavas-raukkojen rasitus.

Sitten vielä viimiseksi

Kuin on raukka raakattunna

Eläin rukka ruokkimatta

Vilun tautta taittununna,

Kuoletetaan kurjan lailla

Tuiki tuhmalla tavalla:

Hakaten hamaran kanssa

Raavas-raukan otsa-luuhun,

Josta piina piisajaapi

Vaiva kauvan vaikeampi

Että uudelleen useinkin

Kilahtaapi kirves päähän.

Vielä kehtaavat keväillä

Päivän paisteessa paraassa

Aivan auringon valossa

Luonnon silmän siityvissä

Sillon ku on luontokunnan

Ilo aikansa ihanin,

Jotta kaikki metsä-karjat

Iloitseevat itseksensä,

Linnut veisua vetäävät

Kiitos virttä viiltelevät

Luonnon Herralle lujalle,

Kuka kuusen latvasella

Kuka puussa kussakihin,

Kuka kiljuupi kivellä

Kannon päässä katkattaapi, –

Sillon meidän mestarimme

Teurastajamme tekeevät

Vasikoille vaivan suuren

Pikkuruisille pitemmän,

Ehk’ ei oo eläimet meille

Karja tänne kasvatettu

Että ihmisten ilalla

Niitä piinata pilalla.

Kun on kurja ostettunna

Vaivanen vasikka raukka,

Repustettu myöjän reestä

Rattahilta raapattunna,

Niinpä kohta korvistansa

Kannetahan kartanolle,

Siellä sitten viskatahan

Eläin-parka paiskatahan

Suojahanpa survotahan

Nurin niskon nuijatahan,

Eikä einettä etehen

Annetapa ammuvalle,

Vaikka huono huuteleepi

Vaivanen valitteleepi

Anoo armoa vasikka

Siltä, kun on sinne syösnyt

Pannut paikkahan pahahan,

Joka niskansa nitisti

Jalat kanssa katkoeli.

Tuon oon tullut tuntemahan

Nähnyt näillä silmilläni,

Kuullut parkua pahoa

Havanunna haikeata

Raavas-raukkoen kitua

Valitusta vaikeata,

Joka multa mielen murti

Sydämmen mun syvältä särki

Jotta täydyn tällä lailla

Valitella vaikeasti,

Ollen toivossa todessa

Siinä luulossa lujassa

Että vasta vaivonkini

Meidän teuras-mestarimme

Tulisivat tuntemahan

Oman tuntonsa tutummin,

Jott’ei piinalla pitäisi

Elukoita einehettä

Tahi muuten tappajaisi

Tuiki tuhmalla tavalla,

Mutta keinon keksisivät

Huokeamman huomaisivat,

Kuten henki helpommasti

Raavahalta raapattaisi,

Paitsi parkua pahoa

Ilman piinaa ilkeätä,

Jos he tulla Tuonelassa

Taivahasen tahtoneevat

Luoksi Luojansa omansa

Lammas-paimenien parahan.

Totuuden puolesta
P[ietari]. M[ansikk]-a.

Lähde: Sanan-Lennätin 20.8.1858.