Tili

Tili Kirjoittanut Otto Manninen

Niin olivat ne vaivat pienet,

joit’ ennen, sydän, vaikeroit.

Niin paljon teeskellytkin lienet,

vain niitä näitä naamioit.

Vain leikitellyt leikin vuoksi,

vain kuvitellut, kuinka ois,

jos jokin kaukaa vyöryis luoksi –

ja sentään vyöryä ei vois.

Et tulta, et, vain varjon valjun

sa tunsit, tulkituksi sait,

vain huokaustes huvin aljun –

ja tuskan tunnussanaa hait!

Jo tyrmistyt koht’ ensi iskuun,

kun tosi itse eessä on.

Kuin jyvä viuhuessa viskuun

sa kouriss’ olet kohtalon.

Kuin vyöry vuorenraskas painaa

sua mittaamaton tappios.

Sun elos elämä on vainaa.

Et tiennyt aikaa etsikkos.

Teet tiliäs sa lohdutonta:

ah, parhaas hukkasitko pois?

Ja suonut luvuttoman monta

suurt’ onnen hetkeä se ois.

Sua turhain tavoitusten tikkaat

vain veikö tyhjää tyhjempään?

Ja aarteet äärettömän rikkaat

ne löytyi vasta mentyään.

Lähde: Manninen, O. 1938: Matkamies: runoelmia. WSOY, Porvoo.