Tilusten rauhoittamisesta

Tilusten rauhoittamisesta. Kirjoittanut Kustaa Paturi

17-02-1863

Tilusten rauhoittamisesta.

Tämä on tärkeämpiä seikkoja maamme taloudellisessa katsannossa, joten myös onkin jo useampia wuosia ollut yleisenä kysymyksenä, mitenkä tilusten rauhoittaminen taitaisi paraiten luontua? Pitkäksi tulisi kertoa niitä merkittäwämpiä erinäisiä lause-muotoja maawiljelys-seurain kokouksissa eli muissa tiloissa tai yksityisten kirjoituksissa sekä waliokunnassa siitä, mihinkä suuntaan Asetus tilusten rauhoittamisesta pitäisi laadittaman. Ainoastansa yleisen perustusajatuksen taidan tässä mainita, joka on seuraawa: Woimassa olewat aitaus-säännöt owat jo yliaikaiset nykyajan waatimuksille ja niin muodoin kunnottawat; kaitsekoon kukin luontokappaleensa niin etteiwät pääse toisen tiluksille wahinkoa tekemään; aitoja tarvitaan, waan pankoon kukin omaksi tarpeeksensa aitaa ja ottakoon rajanaapuri osaa aidan panossa missä hän nauttisi hyötyä toisen aidasta omain luontokappaleittensa paimennuksen suhteen. Helsingin Uutiset 8 n:rossa, kirjoituksessa ”Aitauswelwollisuudesta”, on ottanut tämän tärkeän seikan taasen puheen alaiseksi. Siinä näkyy ikään kuin jo rupeisi koittamaan, millenkä kannalle Aitaus-asetusta olisi laadittawa. Paitsi muuta Uutiset sanowat kuulleensa erään uutta aitausasetus-ehdotusta walmistawan komitean jäsenen esitelleen pää-asialliscsti melkeen näin: kukin eläimen omistaja on welwollinen pitämään sen- laista waaria eläimistään etteiwät wahinkoa te'e. Siinä tapauksessa jos rajanaapuri omain luontokappaleitensa paimennuksen wuoksi tahdollansa hyödyttäisi itseänsä rajanaapurinsa aidasta, woisi se, joka tahtoo aitaa panna, welwoittaa raja-naapurinsa osaa ottamaan, siinä paljoudessa kuin kummallakin on hyötyä eli waarin pitoa paimennuksen suhteen. Aiwan wähillä eroituksilla itse perustusajatuksessa wasta-mainitusta Aitaus-asetus-komitean jäsenen esityksestä tämän kirjoittaja antoi kirjallisen lauseen Uudenmaan ja Hämeen läänien maanviljelysseuran kokouksessa Hämeenlinnassa Syyskuussa w. 1858. Wasta-mainitun maawiljelysseuran kokouksen keskustelut ei tulleetkaan kirjapainon kautta julkisuuteen, joten kirjoitukseni ei tullut yleisölle tunnetuksi; multa sananlaskussa sanotaan: hywä perästäkin kelpaa; jos mainitussa kirjoituksessani löytyisi jotakin hyödyttäwää — se wielä olisi aikanansa — ja koska siinä on eräitä temppuja, jotka olisi mielestäni walttamättömät aitaus-asetukseen kuulumaan, joista ei Uutiset mainitussa kirjoituksessansa wirka mitään, niin Suomettaren palstoissa esiin tuoden tekisin yleisön tutuksi mainitun kirjoitukseni kanssa, joka joillakuilla muutoksilla ja lisäyksillä tässä on seuraawainen:

Wuosi takaperin oli täällä maawiljelys-kokouksessa sama aine kysymyksen alaisena, ja silloin pidetyt keskustelut löytywät julistettuina ja Hämeen läänien maawiljelys- seuran toimituksissa w. 1857" 2:sena kysymyksenä. Keskusteluissa näytään enimmästi olleen siitä ajatuksesta, että yhdeltä puolelta nykyinen tilus-rauhan tarkoitus, nimittäin aitauswelwollisuus, suojelee ja kehoittaa huonoa, hyödytöintä karjanhoitoa, paremmalle maawiljelykselle haitaksi j. n. e., waan että toiselta puolen katsoen selitetty yksipuolinen syöttöwarjelusaidoilla olisi warosampi ja paljoa huokeampi (niissä paikoissa joissa metsä on halwassa arwossa) paimenwarjclusta, ja asukasten asemain tila ja lohkojaoissa rajoitettu maiden paloitteleminen suurimmassa osassa Suomea tekisi yksipuolisen paimenwarjeluksen isoin kulunkien alaiseksi, waikeaksi ja paikka-paikoin aiwan mahdottomaksi, mutta että wapaehtoiset sowinnotkaan eiwät Suomen kansan luonnon eli tawan suhteen nykyjään kunnolla woitaisi saada toimeen, kuin myös että ennen kaikkia tarwittaisiin kokemuksia, kuinka paimenwarjelus ilman aidatta, sekä suurilla että pienillä tiloilla, luontuisi.

Sen woipi jo edclläkättä huomata, että kokemukset aiwan harwoissa paikoissa woipi toteuttaa yksipuolisen paimenwarjclulsen luottawaisuutta ja wielä wähemmin helpommaksi aitauskuluja, siinä tapauksessa että aidat pannaan sitä laatua kuin ne kussakin paikassa tarwitaan tiheämmät tahi harwemmat. Ysipuolinen paimenwarjelus woipi waan luontua niissä paikoissa, joissa on tilawat syöttömaat, harwasti waihettelewaiset maalaudut ja kullakin eri tilallisella omat suuret murut maata yhdessä jaksossa, tahi missä kalliissa hinnassa olewa eli warsin puuttuwa puu-metsä tekee aidat kalliiksi. Asian näin ollessa aitoja tarwitaan joksikin yleisesti ei ainoastaan itsekukin omain luontokappaleitensa tähden omalla maallansa, eri maalaatujen ja wiljelyksien suojelukseksi, sekä rajanaapuriansa wastaan, mutta myös naapurien wälillä keskinäisesti. Esim. melkeen kaikissa isoissa kylissä waatii kuljettaa luontokappaleita peltoin, niittyin ja toisten karjalaitumien lävitse, ennenkuin pääsee omalle syöttö-maallensa. Mainittuin maiden lävitse on mahdotoin muutoin kuljettaa luontokappaleita kuin aitain warjeluksella, tahi ohjissa ajaen, nuoralla kiskoen eli rattailla wedattäen. Kaksi wiimeksi mainittua keinoa owat niin waikeat että semmoinen jokapäiwäinen kuljetus kumoaisi koko karjahoidon. Näinmuodoin waatii olla aita wieraan wiljelysten tahi karjalaitumwn läpi menewän tien warrella. Pantaisiko sentähden tilus-rauha yksipuolisen paimenwarjeluksen ja sowinnollisen katsannon alaiseksi, niin mitkä kysymykset siltä luonnollisesti syntyisi? Saisiko esm. se ilman mitään panna aitaa toisen maalle, jonka läpitse hänellä on maan-omistawa oikeus luontokappaleitansa kuljettaa? Eiköhän toinen taitaisi wastata: sinulla kyllä, nautinnon tahi maajaon jälkeen, on oikeus pitää tietä maiteni läpitse, waan ei minulta maata aidan alaksi ottaa, kuin aita tuottaa talwella lumikinoksia, maalleni ja wiljelyksilleni wahingoksi; en minä taida myöntää aidanpanoa. Näitä ja monia muita mutkia woipi ilmestyä, niin ettei sowinto eli järjestys luonnistu naapurien wälillä, jos ei laki rajoita asianomaisten wälia. Jos lahkojakoja tehdessä aitauswelwollisuutta ei olisi löytynyt, olisi silloin maita jakaessa myös katsottu, että kaikki haitat karjanhoidon suhteen olisi saatu wältetyksi eikä nykyiseen wälikäteen jouduttu. Semmoisiksi kuin maat owat palstoitetut, ei nykyjään woida ajatellakaan aitauksen wälttämistä kaikissa osissa maatamme, ja monessa paikassa, missä sitä woitaisiinki, tulee taas täydellinen paimennus paljo kalliimmaksi kuin aidan pito. Sillä pää-perustuksella, että laki waatii kunki wastaamaan elukoitensa wahingoittamisista, tahtoisin sentähden aitaus- ja paimento-welwollisuuden pitäwän saada kahteen osaan seuraamilla lain määräyksillä:

1:ksi. Samassa kylässä pitäisi kunki osakkaan tilus-nautintoansa eli maajako-osaansa mukaan ottaman osaa aidan panossa semmoisien teitten warsilla joissa on ruohon kaswawaa laidunta, niittyä, peltoa tai muuta wakituista wiljelystä ympärillä ja joita teitä myöten koko kylän eli jonkun yksityisen talon, toisten naapurien maan läpitse, suuremman osan suwea waatii kuljettaa semmoisia luontokappaleita, joita ei sowi ohjissa ajaa. Kyläläisten ei kuitenkaan tarwitsisi olla welwoitetut aitaamaan tietä semmoisessa laitumessa, jossa syötön hyödyn arwo ei nouse wähinänsä puolta korkeammaksi kuin aidan kustannus wuotta päälle. Aidan laatu tulisi olla sikäli harwempi tai tiheämpi mitä laatua luontokappaleita tulisi kuljetettawaaksi, johonka ei siipi-elukat eikä wuohet saisi tulla kysymykseen. Wähempiä luontokappaleita, niin kuin lampaita ja sikoja warten tarwittaisiin tiuhempia aitoja; mutta semmoisia aitoja kustannettaisiin waan peltoihin sekä likellä olewiin niittyihin ja metsäkappaleisiin. Tahtoisiko joku wiljelyksensä tahi laitumensa siwulle tiuhempaa ja wahwemmin warustettua aitaa kuin edellä sanottiin, ottakoon hän sikäli suuremman osan mikäli tahtomansa aita on suuremman kustannuksen alainen. Kullakin olisi etu-oikeus saada aita-osansa oman peltonsa eli niittynsä kohdalle. Kukaan elköön saako peltonsa, niittynsä eli laitumensa läpitse yksinomaiseksi tarpeeksensa toisia aita-osallisiksi.

Toisen kylän osakkailla, joilla on joka-aikainen käytöllinen nautinto ylimuistosista ajoista eli muulla tawalla saatu oikeus luontokappaleitansa kuljettaa toisen kylän maan läpitse, tulisi olla oikeus kuljetettawan tien wierelle kahden puolen saada maata aidan alaksi, waan olkoot itse welwolliset aidan panemaan, jos sitä tahtomat ja tarwitsewat. Tahtoisiko maan omistaja tiuhempaa ja warusampaa aitaa pantawatsi kuin toisen kylän tien-nauttiat elukoitensa kuljetuksen wuoksi tarwitsewat, olkoon hänellä malta saada, mutta hänen tulee sitte aidan panossa niin suuren osan ottaa mikäli aita on arwokkaampaa.

2:ksi. Jos joku tahtoo rajanaapuriansa panemaan aitaa johonki paikkaan, tehköön tawallisella ajalla tykösanomisen paikasta ja ajasta, missä asiasta keskustellaan. Eikö rajanaapuri tulekaan paikalle tahi he eiwät sowi ehdoista, tehköön taasen tykösanomisen rajanaapurillensa että hän paimentakoon niin elukkansa etteiwät tee wahinkoa puheen-nostajan tiluksille ja siinä tapauksessa, jos puheen nostaja aidan panee eli on aita entisellä, katsokoon, etteiwät elukat paimentamatta kuljeskele pitkin raja-aitaa, ettei naapuri tulisi nauttimaan paimennus-etua hänen aidastansa. Rajanaapurinsa waroituksen perään, joka ulottuisi kolme wuotta, laimiin lyönyt welvoitettakoon ottamaan osaa raja-aidasta, joka kihlakunnan oikeudelta ratkaistaan. Kihlakunan päätöksen johdolla anotaan lääninhallituksessa maamittäri aitajakoa tekemään. Jaon perusustukseksi otettakoon sikäläinen maan muoto, eikä mikä saattaisi kartan osoituksen mukaan näyttää olewan, sekä eri suhteet kumpaisenki maan paimenwarjeluksen waikeudesta. Aidan laatu eli muoto luettakoon kolmeen luokkaan. 1:seen luokkaan kuuluisi pellot, joiden ympärillä pitäisi pidettämän tiuha ja wahwa aita, jolla tarkoitettaisiin estää sekä sikoja ja lampaita että isompia elukoita; siipi-karja ja wuohet eiwät kuuluisikaan aitawarjelukseen. 2:seen luokkaan kuuluisi niityt ja sen-tapaiset muut nautintopaikat, joiden ympärille tehtäwä aita tarkoittaisi lampaita ja isompia elukoita, waan ei sikoja wastaan. 3:nteen luokkaan kuuluisi metsämaa ja laiduin, joista aidalla olisi estettä saarwieläimiä ja hewoisia, waan ei sikojaja laapåaita wastaan. Kumpainenki rajanaapuri tulisi sikäli osaa ottamaan aidassa mihinkä luokkaan maa-puoluensa aidan kohdalla kuuluu. Osallisuus aidan panossa olisi se, että pelto luetaan täydeksi eli yksikoksi, niitty sitä wastaan 2/3 osaksi ja metsä sekä laidun 1/3 eli, toisella tapaa sanoen, että pellon kohdatessa sen omistajan osa aidan panossa on kolme, waan niityn kohdatessa kaksi wertaa suurempi kuin metsämaan kohdatessa, milloin muka samaan luokkaan kuuluwaa maata ei ole aidattawalla rajan kohdalla. Tahtoisiko kumpi hywänsä oman tahi toisen metsän eli niityn kohdatessa kalliimpaan luokkaan kuuluwaa aitalaatua pantawaksi, olkoon hänellä oikeus, waan hänen pitää sikäli enemmän ottaman osaa mikäli waatimansa aita on teossa kalliimpi. Jaossa tulisi myös perusteeksi panna kummanki rajanaapurin syöttä-ajan pituus suwessa, joka lueettaisiin neljään luokkaan. Neljän kuukauden syöttö-aika eli esimerkiksi kesäkuun 1:sta päiwästä lokakuun 1:seen päiwään luettaisiin 1:seen luokkaan; kolme kuukautta 2:seen; kaksi kuukautta 3:nteen, ja yksi kuukausi 4:nteen luokkaan. Kumpikin rajanaapuri määräisi itse syöttö-ajan pituuden ja sen wissin wuoden ajan, jonka kuluessa hän tahtoisi aidattawalla maalla aidan warjeluksen turwassa käyttää luontokappaleitansa. Sen mukaan tulisi sitte kumpiki naapuri aidan panossa osaa ottamaan, että se, joka tahtoisi luontokappaleitansa, ilman tarkkaa paimennusta, käyttää 4 kuukautta saisi aita-osan 5/14; joka 3 kuukautta, se 4/14; joka 2 kuukautta, se 3/14; joka 1 kuukauden, se 2/14, ollen kumpaisenki syöttö samallaisessa maalaadussa. Jaon kokonaiseksi perustukseksi luettaisiin sitte kaikkien edellisten luokka-jakoin waatimukset, eri arwonsa mukaan, yhteen korkeampaan asteeseen ja summaan, ja sikäli aitaus jaettaisiin kuin kummallenki mainittuja perustuksia myöten olisi lankeewa. Jakokirjaan merkittäisiin tarkasti millä perustuksella miki paikka on waariin otettu ja missä muodossa kussakin paikassa aita on woi- massa pidettawä.

Käyttäisikö kumpi rajanaapuri hywänsä luontokappaleitansa syötössä pitemmän aikaa kuin wasta-sanotussa aitausjaossa on suostuttu ilman tarkkaa paimennusta, olkoon toisella rajanaapurilla oikeus uuden jaon saamiseen sen kustannuksella, joka rikkoi, ja palkitkoon rikkoja sen wahingon, mitä aidan mahdollinen siirtäminen kustantaa, kuin myös uudessa jaossa annettakoon osuus aidan panossa sitä ajan mittaa myöden kuin on toteen näytetty huolimattoman paimennuksen hoidolla luontokappaleiden käyneen raja-aitaa myöden.

(Jatket.)

24.2.1863

Tilusten rauhoittamisesta.^[1]

Milloin taas aidanpanossa jonku yksityisen talon erillensä jaettu maa kohtaa maata, jota on jonku kyläkunnan yhteinen, olkoot ne tilat, jotka eiwät tahdo täyttä paimennusta waan pysyeät sentähdcn aidan waattimuksessa, myös welwolliset yhteensä osaa ottamaan aitauksessa yhdellä puolella ja se yksityinen tila toisella, kumpiki puolue sen mukaan minkälaista maata kummallaki on pantawan aidan warrella ja minkälaista aitaa kummanki puolen maa waatii. Kuka aidassa osaton rupee elukoitansa ilman täyttä paimennusta semmoisen raja-aidan warrella käyttämään, olkoon hän welwollinen osaa ottamaan aidan jako- ja siirto palkkiossa.

Mitä rajanaapurien maan-omistajain paimennuksesta ja aitaus-welwollisuudesta tässä edellä on määrätty, sopii myös lampuoteihin ja torppareihin kaikin puolin niin hywin kyläläisiä kuin isäntäänsä suhteen sekä keskenänsä. Lampuotija torppari-kontrahtiin kirjoitettakoon paimennus tahi aitaus-welwollisuudet, maan jos semmoista wälipuhetta kontrahdissa ei ole tahi jos ei kontrahtiakaan ole, olkoon sääntö sama kuin rajanaapurusten. Jos taas isännän, lampuodin tahi torpparin luwalla joku itsellinen eli loinen saapi käyttää elukoitansa tilan laitumella, wastatkoon luwan antaja tämmöisistä eläimistä niinkuin omistansa, jos mitä reslaa tahi wahinkoa niistä seuraa. Jos lampuodin, torpparin taihi itsellisen elukat mitä wahinkoa tekcwät, otettakoon kuitenki wahingon palkinto ensi kädessä elukkain omistajalta waan jos näitä wahingoita useamman kerran tapahtuu, luettakoon se maan omistajan wiaksi ja hän aitauswelwollisuuteen syylliseksi.

Mitä rajanaapurit aidan jaosta ja panosta keskenänsä suostuwat ja sopiwat, se tapahtukoon wierasmiestcn kuullen joko suullisesti tahi kirjallisesti, ja nimitettäköön siinä tarkasti kaikki waariin-otettawat seikat. Sen sowinnon määräykset saawat sekä aidan panon että woimassapidon suhteen lain woiman siitä ajasta alkaen ja niin kauwan, kuin siinä jaossa suostutaan, jos ei kuka sano jakoa ylös kolmen wiikon sisään jaon lopctuspäiwästä. Kuka sitte myöhemmin tahtoo säretyksi semmoisen woimaan päässeen aitauswelwollisuuden sowinnon, sanokoon sen ylös toisille osakkaille ennen Lokakuun loppua, josta päiwästä lukien eli 1 p:nä Marraskuuta wiidcn wuodcn perästä se aitaussowinto sitte raukee. Mutta jos ei aitaus-jakoa sowinnolla saada toimeen waan maamittari saadaan, niinkuin edellä sanottu on, tätä jakoa tekemään, niin tämän jaon päätös seisokoon wähinänsä 50 wuotta, ja joka sen ajan kuluttua tahtoo sitä päätöstä raukeemaan, sanokoon siitä aitaus osakkaille tykö wiisi wuotta ennen niiden 50 wuodcn loppua, lukien Marraskuun ensi päiwästä. Jos sitä ennen kuka tahtoo uutta jakoa, tehtyin tahi tehtäwäin wiljelysten tähden rajamailla, on hänellä siihen oikeus, waan se jako ja aidan pano tapahtukoon hänen yksinäisellä kustannuksella, mutta wasta wiidcn wuoden perästä siitä kuin naapureille on tykösanottu. Jos kuka isäntä on jonku huolettoman torpparinsa tähden joutunut aitauswelwollisuuteen huonon paimenuksen tähden, waan se torppari joutuu pois ja torppa jääpi autioksi, ilmoittakoon sen naapurillensa ja ettei hän tarwitse enää aitaa eikä tahdo sitä woi- massa pitää, ollen hän siitä wapaa wiiden wuoden perästä ilmoituspäiwästä, ellei näytetä muuta syytä aitauswelwollisuuden pysyttämiseen.

Edellä määrätty aitauswelwollisuus ei muulloin kuin kuja-aidan kysymyksessä koske muita rajanaapureita kuin niitä, joiden maat owat rajalla eli juowalla halaistut, eikä liettäkään muu kuin raja-aita maa-palstoin eli muruin kohdalla. Muita naapureita ei aitaus ollenkaan koske, jos eiwät syöttö- tahi muiden ctuin tähden wapaatahtoisesti eli sowinnolla suostu aidanpanoon ja woimassa-pitoon. Tämmöistenki sowintoin ylössanomisesta olkoon sama määräys kuin ehdollisista ja maamittarin tekemästä aitausjaosta äsken sanottiin. Waan yleensä ei saisi olla naapureilla walta sitoa toisia tilusten rauhoittamiseen aidanpanolla, koska se olisi suureksi esteeksi paremmalle maawiljelykselle ja karjanlioidolle. Joka esim. käyttää luontokappaleitansa kylwöheinäpellossa, hänen laitumensa tarwitsee olla sillä aikaa syöttämättä ja saada ruohoa kaswaa, ja kellä wiljelys on toisen-laatuisessa wuoromuodossa, hän waatii oman-laatuisensa syöttöajat ja tawat.

Jos kuka ei pane aita-osaansa tahi laskee sen lamaantumaan eikä tottele naapurin tykösanomista, olkoon asianomaisella naapurilla oikeus wclwoittaa häntä uhkasakolla ja pikaisen tarpeen waatiessa panettaa laiminlyöjän kustannuksella aita reilaan, jonka siwulla laiminlyöjä syyttäköön itseänsä tahi wastatkoon jos mitkä elukat hywänsä mainitun syyn tähden tekewät hänelle tahi muille wahinkoa. Waan jos luontokappale särkee kelvollisen aidan ja senkautta pääsee wahinkoa tekemään, olkoon luontokappaleen omistaja welwollinen kohta korjaamaan aidan ja palkitsemaan wahingon.

Tilusten rauhoittamisen lakiparannuksessa olisi aidan turmelemisen asiassa seurattawa sitä suuntaa kuin Rakennuskaaren 5 luwun 8 § sisältää.

3:ksi. Sääntö olkoon: kunki tulee kaitsea eläimiänsä, etteiwät pääse toisen maalle wahinkoa tekemään. Kenen naapurin luontokappale tawataan toisen maalla, joka ei ole aidassa, hän ensi kerralla palkitkoon syöttöwahingon sekä kulungit, mitkä tulewat eläimen kiini-otosta, tapauksen ilmoituksesta ja wahingon arwioittamiscsta; toisella kerralla wetäköön hän kaiken sen lisäksi sakkoa yhden markan yhdeltä elukalta ja puoli markkaa jokaiselta useammalta; kolmannella ja useammalla kerralla wetäköön hän tämän sakon kahdenkertaisesta Kenen naapurin luontokappale tawataan toisen maalla, joka on kelwollisesti aidattu, hän saakoon ensi kerralla paltintoin ja kustannusten yli salkoa kaksi markkaa yhdeltä elukalta ja yhden markan kaikilta muilta, jos useampia elukoita samalla kertaa tawataan; toisella kerralla olkoon se sakko kahden-, kolmannella ja useammalla kerralla kolmen-kertainen. Kuka naapuri tawataan paimentamassa toisen aidatulla maalla, hän wetäköön wiimesanotun sakon kahdenkertaisesti ja palkitkoon wahingon ja kustannukset. Naapurin aitaamattomalla maalla paimentamisesta olkoon sama edeswastaus kuin eläinten tapaamisesta samanlaisella maalla, josta edellä sanottiin. Milloin naapurusten elukat owat kahden wuoden sisällä käyneet sekaisin eli wastahakaan syömässä wisseillä paikoilla, ei tulekaan edeswastausta; waan joka naapuri niin tahtoo, saapi ylössanoa sem- moisen sekaisin eli wastahakaan käyttämisen, ja jos sitä ylössanomista sitte kuka ei tottele, hän on edeswastauksessa.

Kussaki tapauksessa olkoot sakot kaksinkertaisia sitä suhteen kuin mitä naapureista nyt on sanottu, jos kenen hywänsä muun kuin naapurin elukka tawataan luwattomasti syömässä wieraalla, aitaamattomalla tahi aidatulla maalla, tahi jos kuka muu tawataan paimentamassa, yli sen että wahingon ja kustannusten palkinto on sama. Jos naapurin elukat jollaki tapaturmaisella tawalla eli syystä, jota hän ci mitenkään tainnut estää, pääsewät toisen maalle, ja hänen paimennuksensa on ollut tarkka ja warusa, häntä ei woitako sakottaa, waan hän maksakoon ainoastaan wahingon ja kustannukset. Jos elukka niin pääsee naapurin hnonon aidan tähden ja elukan omistaja on aidan huonoudesta tykösanonut, olkoon siitä maksustaki wapaa, mutta jos ei ole sitä tykösanonut, maksakoon puolet wahingosta ja palkinnosta. Jos siihen aidan huonouteen jonku toisen naapurin on syy, palkitkoon hän semmoisessa tapauksessa sen, jota luontokappaleen omistaja ei silloin ole welwollinen palkitsemaan

Asetukseen tilusten rauhoittamisesta käypi mitä Rak. -kaaren 9 luwun 1, 2 ja 4 §§:ssä säätään wieraideen eläinten ottamisesta takawarikkoon, wahingon arwioittamisesta, elukkain ilmoituksesta, hoitamisesta, nauttimosesta, takasi-waatimisesta, poislunastamisesta j. n. e.: sillä lisäyksellä kuitenkin että jätettäwä takaus tarwitsisi ulottua myös kaikkien kulunkien ja sakkoin suo- rittamiseksi ja wahingon palkkioksi, jos ei asian-omainen näitä suorita ennenkuin saapi elukkansa takasi. Sopisi seki lisäys, että kiini-otcttu elukka taidettaisiin myydä julkisessa huutokaupassa, jos ei sen omistaja anna edes semmoista takausta, ja siitä saadusta hinnasta pidätettäisiin äskenmainittu suoritus, etenki jos takawarikoitettu eläin ei anna sitä hyötyä kuin sen ruokko ja hoito maksaa. Saisi myös olla walta semmoisesta takawarikoitetusta elukasta julistaa ilmoitus paikkakunnan sanomalehdessä.

Hels. Uutiset edcllä-mainitussa kirjoituksessansa syyttäwät Ruotsin uutta aitaus-lakia monimutkaiseksi. Sitä seikkaa en lainkaan tunne, waan tunnen kyllä, että edellinen ehdotukseni uuteen aitauslakiin Suomessa myös on monimutkainen. Mutta suoraa ja mutkatonta tilusten rauhoituksen sääntöä lienee työläs saadaki tehdyksi ja wähimmän wielä tässä asiassa niinkutsutut ”kammari-lait” kelpaawat. Niinkuin paraite olen woinut, koettelin kyhätä edelliset selitykset, jättäen ne Suomen waltiowiisaiden walistuneeseen tutkintoon.

1. Jatko ja loppu 14 n:roon.

Maamies

Lähde: Suometar 17/2/1863 ja 24.2.1863