Toipuva

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Toipuva.

Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


Oi, salli, luonas katselen äänetöinnä,
Kuin kevät nuori koituvi talvisäästä,
Ja purppuraisna päiviä hilpeöitä
Kohta jo tuottavi taas.
Ma vuotehellas, tyttönen, istuin äsken;
Oil poskes riutununna ja silmäs tumma,
Ja kuolon karva, synkkä kuin kylmä hanki,
Kasvojas peitteli vaan.
Nyt on se haihtununna, ja silmäs hellä
Mull’ loistelee kuin seestynyt kevätpäivä,
Ja poskiloillas lempenevillä kukkii
Ruusut ja liljaset taas.
Ja hymyilyt ja hilpeät hempihenget,
Kut kammoksissa kolkosen valtaa karkas,
Jo otsas kirkkaan löytävät uudestaan ja
Pullean etsivät suus.
Ma kaunokaisten leikkiä katson hetken,
Kuin perhon lailla hempiä suosivatkin,
Ja perhon miellä itsekin vihdoin käännyn
Virmoja auttelemaan.
Jok’ itkukirpilältä, jon talvees itkin,
Mull’ keväimes sitt’ kukkasen kauniin tarjoo;
Jok’ uhrista, jon kalvea huules maksoi,
Virkeän tarjoat suus.


Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1874: Runoelmia. Suomentanut Edvin Avellan. K. E Holm, Helsinki.