Toisin antoi aika toinen...

Toisin antoi aika toinen... E. N. Setälän 50-vuotispäivänä Kirjoittanut Otto Manninen

Toisin antoi aika toinen,

lahjoitteli lapsillensa,

myötätuulen toivehille,

hankatuulen haavehille,

kerran Suomelle suvannon,

kesän armon, aamun kihlat.

Nyt mitäpä miehellensä

aika suopi antimiksi,

suuret vai vähätkö suomat

vaiko ei vähiäkänä?

Vastasään väkevän antoi,

vaati miehen mittasille,

voiman voittokilpasille.

Nyt ei tuulesta tukea

eikä aalloista apua,

nytp’ on miehen mahtaminen,

tarmon taival soutaminen,

maalle noita noutaminen

Sammon saatuja muruja.

Antoi talven, antoi taiston,

soi kaiken karaisevaisen,

pienet kylmivi kypenet,

suuren liekin suurentavi,

sepon valkean väkevän

sydämessä syttynehen;

paljon polttavi poroksi,

kestävimmän kirkastavi.

Meilt’ otti olevan onnen,

kaiken tuumivi tuhota:

pohjan alta, päivän päältä,

jäämättä jalansijoa.

Niinp’ on onnen ottaessa

mies itse enemmän antoi,

jaksaja jalommin jaksoi,

korkeni koetuksessa.

Mink’ on maa masennetahan,

pyhät rannat raiskatahan,

senp’ on seisovi lujemmin

Suomen linna liikkumaton,

suojamuuri sortumaton

Suomen sulhojen povessa,

sydämessä sykkivässä.

27. II. 1914.

Lähde: Manninen, O. 1925: Virrantyven. WSOY, Porvoo.