Toivioretki Kevlaariin
| Toivioretki Kevlaariin. Kirjoittanut Heinrich Heine |
| Suom. Iivo Härkönen. |
I.
[muokkaa]- On ikkunan ääressä äiti
- ja poika vuoteessaan.
- »Sä etkö saattoa pyhää
- käy, Vilhelm, katsomaan?»
- »En voi, olen sairas, äiti,
- en kuulla, en nähdä voi.
- Minä Gretchenin kuoloa muistan,
- se rintaani tuskan toi.»
- »Ota kirja ja rukousnauhas,
- me käymme Kevlaariin,
- ja Kevlaarin pyhä äiti
- saa tuskani sammuksiin.»
- Ja kirkkoliput liehuu
- ja kirkkoveisut soi,
- ja Reinin Kölnin luona
- jo saatto kiemuroi.
- Jo saattoon pyhään äiti
- vie pojan murretun,
- ja sydän kuoroon yhtyy:
- »Oi, kiitos, Maaria, sun.»
II.
[muokkaa]- Ja Kevlaarin pyhä äiti
- on tänään parhaissaan,
- on paljon huolta hällä
- pyhävieraista, sairaistaan.
- Ja sairaat lahjoja antaa
- ja uhrilahjoja tuo,
- ken vahajalkoja, toiset
- vahakyynärvarsia suo.
- Ken vahasäären antaa,
- sen sääri jo terve on,
- ja ken vahakyynärvarren,
- käsi sillä jo moitteeton.
- Ja moni, ken tuli ontuin,
- jo nuoralla tanssia voi,
- ja kell’ oli sormet poikki,
- sen viulu sormissa soi.
- Vahakynttilän äiti ottaa
- sen sydämeks muovailee.
- »Tämä Jumalan äidille anna,
- hän tuskasi lääkitsee.»
- Vahan poika huoaten ottaa,
- kuvan juureen lankeaa,
- ja kyynelet silmistänsä,
- sanat huulilta tulvahtaa.
- »Oi Korkea, siunaeltu,
- pyhä Jumalan piikanen,
- sä Vallatar taivaan, sulle
- tuon sairaan sydämen.
- Kera äitini kaupungissa
- mä Köllenin asustin,
- mi kappeleita on täysi
- ja kirkkoja tuhansin.
- Mut naapuriss’ oli Gretchen
- ja hänet hautaan vein –
- tää ota lahjani, Neitsyt,
- tee terveeksi sydämein!
- Oi, paranna sairas rinta,
- ja myöhään ja varhain mun
- soi kiitosvirteni sulle:
- »Oi, kiitos, Maaria, sun.»
III.
[muokkaa]- On sairas poika ja äiti
- jo käyneet vnoteelleen,
- kun ovi aukee ja Neitsyt
- pyhä astuu huoneeseen.
- Ja kumartuin yli vuoteen
- hän hiljaa koskettaa
- pojan sairaan, nukkuvan rintaa,
- hymyää, pois liihoittaa.
- Ja uness’ äiti huomaa
- tuon kaiken ja muutakin,
- ja yöllisten koirain ääniin
- hän herää outoihin.
- Ja oudosti ojentuneena
- pojan huomaa hän kuollehen,
- ja kasvoillaan sädeleikin,
- helon nousevan huomenen.
- Ja kädet ristiin liittyy,
- emon oudosti ahdistetun,
- mut sydämestä nousee:
- »Oi, kiitos, Maaria, sun!»
Lähde: Saksan kirjallisuuden kultainen kirja. 1930. Toimittanut Rafael Koskimies. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.