Toivotonta

Toivotonta. Kirjoittanut Kössi Kaatra

Kun lammasnahkanaamasi

ja nöyrän ilmees nään mä,

niin tahtomatta miettimään

taas kohtaloas jään mä.

Noin syvään harvoin syöpynyt

on otsaan orjanleima;

on vieras sulle jokainen

jo miehenpiirre reima.

Ja kaippa sentään sinäkin

mies mielit olla varmaan,

vaan säikähdit, kun vastassas

näit elon arjen harmaan.

Ja kättäkään et nostanut,

kun toden tunsit kuivan,

vaan annoit itses sitoa

kuin härjän, riihtä puivan.

Ja kuinkas myös? Voi uhmata,

kun yksin täällä häärää,

vaan toinen nuotti silloin soi,

kun perhe suunnan määrää.

On silloin leipää saatava

jos mihin hintaan hyvään;

ei auta vaikka kumartaa

sun onkin pakko syvään.

Ei auta vaikka loukataan

sua sisimpääsi saakka

ja vaikka liian raskas on

sun hartioillas taakka.

Ei auta vaikka näetkin

sa vaihtuvasi juhtaan,

näet tekojasi valvovan

vain mielivallan puhtaan.

Ei auta vaikka tunnoton

sua teettäjäsi riistää. –

Ei sulla varaa valita,

ei pontta liioin kiistää.

Sun onhan pakko ahertaa,

suut nälkäiset kun vaatii;

ja arvelu ei auta kun

lain elonhuoli laatii.

Ja katkeruus jos joskus sun

on vallata, niin tiukkaan

sa huulipariin suljet sen

tai kyhmynyrkkiin piukkaan.

Sun tarinasi tuttu on,

ja kohtalosi koki

niin moni muu. Vaan seikka tää

voi ihmetyttää toki:

Noin syvään harvoin syöpynyt

on otsaan orjanvana.

Ei sitä muu kai pyyhi pois

kuin yksi mahti: Mana!

K[össi]. K[aatra].

Lähde: Kansan Lehti 10.9.1910.