Tonttu
| Tonttu Kirjoittanut Viktor Rydberg |
- Pakkasyö on, ja leiskuen
- pohja loimuja viskoo.
- Kansa kartanon hiljaisen
- yösydänuntaan kiskoo.
- Ääneti kuu käy kulkuaan,
- puissa lunta on valkeanaan,
- kattojen päällä on lunta.
- Tonttu ei vaan saa unta.
- Ladosta tulee, hankeen jää
- harmaana uksen suuhun,
- vanhaan tapaansa tirkistää
- kohti taivasta kuuhun;
- katsoo metsää, min hongat on
- tuulensuojana kartanon,
- miettivi suuntaan sataan
- ainaista ongelmataan.
- Partaa sivellen aprikoi,
- puistaa päätä ja hasta –
- tätä ymmärtää ei voi,
- »ei, tää pulma on vasta;» –
- heittää tapaansa järkevään
- taas jo pois nämä vaivat pään,
- lähtee toimiin ja työhön,
- lähtee puuhiinsa yöhön.
- Aitat ja puodit tarkastain,
- lukkoja koittaa nytkyin, –
- lehmät ne lehdoista näkee vain
- unta kahleissa kytkyin;
- suitset ja siimat ei selkään soi
- ruunan, mi myöskin unelmoi:
- torkkuen vasten seinää,
- haassa se puree heinää. –
- Lammasten luo käy karsinaan,
- makuulla tapaa ne ukko;
- kanat jo katsoo, pienallaan
- istuu ylinnä kukko;
- kopissa Vahti hyvin voi,
- herää ja häntää liehakoi,
- tonttu harmajanuttu
- Vahdille kyllä on tuttu.
- Puikkii ukko jo tupahan,
- siellä on isäntäväki,
- tontulle arvoa antavan
- näiden jo aikaa näki;
- varpain hiipivi lasten luo,
- nähdäkseen sulot pienet nuo,
- ken sitä kummeksis juuri:
- hälle se riemu on suuri.
- Isän ja pojan on nähnyt hän
- puhki polvien monten
- nukkuvan lasna; mut mistähän
- tie oli avutonten?
- Polvet polvien tietämiin
- nousi, vanheni, läks, – mihin niin?
- Ongelma, josta halaa
- selkoa, noin taas palaa!
- Latoon, parvelle pyrkii vaan,
- siellä hän pitää majaa:
- pääskyn naapuri suovallaan
- on liki räystään rajaa;
- vaikka pääsky nyt poissa on,
- keväällä tuoksuun tuomiston
- kyllä se saapuu varmaan
- seurassa puolison armaan.
- Silloin aina se sirkuttaa
- monta muistoa tieltä,
- ei toki tunne ongelmaa,
- näin joka kiusaa mieltä.
- Seinän raosta loistaa kuu,
- ukon partahan kumottuu,
- liikkuu parta ja hulmaa,
- tonttu se miettii pulmaa.
- Vaiti metsä on, alla jään
- kaikki elämä makaa,
- koski kuohuvi yksinään,
- humuten metsän takaa.
- Tonttu puoleksi unissaan
- ajan virtaa on kuulevinaan,
- tuumii, minne se vienee,
- missä sen lähde lienee.
- Pakkasyö on, ja leiskuen
- pohja loimuja viskoo.
- Kansa kartanon hiljaisen
- aamuhun unta kiskoo.
- Ääneti kuu käy laskemaan,
- puissa lunta on valkeanaan,
- kattojen päällä on lunta.
- Tonttu ei vaan saa unta.
Lähde: Juva, Valter 1926 [1916]: Sata runoa: valikoituja maailmankirjallisuudesta. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.