Torpan tyttö
| Torpan tyttö. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg |
- Itkekäätte, lehdot vihreäiset,
- Kantalaisen lasta! lyhykäiset
- Oil sen hetket, niinkuin kukkaistenne.
- Itkekäätte! pois on kyyhkyisenne.
- Miks’ ei kuolon valju mahti säästä?
- Eikö taida velastansa päästä
- Luonto, uhraamatta lunnahiksi
- Kallihinta surman saalihiksi?
- Voiko hauta synkkä ihastella
- Kauneutta? Voiko armastella
- Kantalaisen lasta kuolo julma,
- Niinkuin Lannan rotkot, Vanhain kulma?
- Kaunis olit tyttö ainokainen;
- Lähtehestäs ei nyt nuorukainen
- Juoda tahdo, sillä veestä tuolta
- Tirkistää vaan muistoja ja huolta.
- Oi, kun liikuit lähtehellä vielä,
- Harvoin puuttui kulkioita siellä;
- Usein, tavoitellen toivon häivää,
- Paimen tuolla huokas kaiken päivää.
- Riemun räikkä ääni, haiku hellä
- Oil kuin kotonansa lähtehellä;
- Ja niin pitkältä kuin vettä juoksi,
- Laulua ja huilutusta tuoksi.
- Älkäät kuuleskelko, Lannan rotkot!
- Kantalaisen tyttö heitti notkot;
- Turhaan kaikunne nyt, mykkäkiellä,
- Itkee ääniään, jo karkutiellä.
- Tyhjää on nyt Vanhain karjamailla;
- Puistot siell’ on raavahia vailla;
- Linnut vainen, haukkaa säikähdellen,
- Puusta puuhun lentää ruikutellen.
- Vanhain poika, joka rakkautta
- Syömeltä nyt viluiselta, mutta
- Ennen, ah, niin lämpöiseltä sautit,
- Lausu, kussa tuskas yksin nautit?
- Tauvonnut on kirvees kuulumasta
- Metsässä, kun tyttös vastaamasta
- Lakkas äänees, haassa kaikuvaiseen,
- Helmaas lempeästi kutsuvaiseen.
- Rannalla on purtes loikonansa,
- Niinkuin ei se toisten konsanansa
- Verkkoloita veelle kuljettaisi,
- Mielitöitä koskaan toimittaisi.
- Kirkkotarhan piilipuitten kesken
- Viivyt, minne tyttös pantiin äsken,
- Päivän mennen, päivän tullen, siellä
- Haudalla sa huokaelet vielä.
- Itkekäätte, lehdot vihreäiset,
- Kantalaisen lasta! lyhykäiset
- Oil sen hetket, niinkuin kukkaistenne.
- Itkekäätte! pois on kyyhkyisenne.
Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1874: Runoelmia. Suomentanut Edvin Avellan. K. E Holm, Helsinki.