Torppari hevosineen palaa päivätyöstä
| Torppari hevosineen palaa päivätyöstä. Kirjoittanut Kössi Kaatra |
- On miehen hartijat lysyssä
- kuin olisi hän ollut
- käsirysyssä
- ja selkäänsä saanut.
- Ja hevonen perässä laahustaa
- kuin olisi työnä
- sen raahustaa
- koko kulmakuntaa.
- Taksvärkistä kumpikin palajaa.
- On myöhäinen ilta.
- Ne halajaa yöpuulleen päästi
- Vaan virstoja vielä matkaa on,
- ja työläs tietä
- nyt jatkaa on,
- kun voimat on menneet.
- Ja kumpikin mykkänä nurisee:
- sais syödä ja maata;
- maha kurisee,
- on raihnainen ruumis!
- Ne lähtivät jo varhain aamulla
- ja töin ja tuskin taloon ehtivät
- kun vellikello soi. Ja koko päivän
- sai torpan laiha kaakki olla rinnan
- aisoissa talon kookkaan suotin kanssa.
- Sai torpan Rusko suuruspalaksensa
- vain ruohonkorren pellon pyörtänöllä,
- vaan talon kiiltokarva ahmi leipää
- ja kauroja suin ahnain mielin määrin;
- ja päivällinen sujui samaan malliin.
- Ja talon suoti veti että ryskyi;
- vaan Ruskon koivet tekivät ja tenää
- kun päästiin iltapäivään. Melkein suotta
- soi ruoska kupeillaan, ja rengin ärjy
- vain sisun turrutti ja haihtui tuuleen.
- Ei rikonkyntö ole leikin työtä,
- kuin savi on kuin paatta, päivä paahtaa
- ja aisakaveri on vahva, vankka.
- Ja torpanmiesi oli ojalla.
- Se työ käy laatuun, jos saa huilia
- tuon tuostakin, jos aurinko ei polta
- ja maa ei uppiniskaist’ ole varsin.
- Vaan toista on kun lapio vain
- vaivoin maanpintaa puree, helle näännyttää
- ja levähtää ei hetkeäkään saa.
- Ja toisen työ on aina toisen työtä;
- sen tunsi torpparikin kaivaessaan,
- kun hiki valui virtanaan ja polvi
- töintuskin jaksoi ponnistaa. Niin tiukkaa
- ei ois se ollut, jos hän leipälaukkuun
- ois saanut ahtaa jotain tukevampaa,
- ja aikaisempaan päässyt pintehestä.
- Ei kumma siis, jos mieli masentui,
- jos painui pää ja jalat kangistuivat
- ja ruumisriepu runnellulta tuntui..
- Toki viimein kellokin soi nyt jo,
- ja viimein laata
- ne voi nyt jo
- ja rientää rauhaan.
- Vaan virstoja vielä matkaa on,
- ja työläs tietä
- nyt jatkaa on,
- kun voimat on menneet.
Lähde: Kansan Lehti 1.7.1910.