Torquatukselle

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Torquatukselle

Kirjoittanut Horatius


Hanki jo haipui pois, ja jo ruoho se kenttiä kirjoo,
      puut saa hapsia taas;
muoto se muuttui maan, taas täyttyi ehtyvät uomat,
      kuohuen veet ohi käy;
nymfit viehkeäsuut sulotarta ja siskoa kahta
      johtavi karkelemaan. –
Kuoloon käyt! Sitä haastaa vuosi ja tunti, mi riistää
      uhkuvan aikasi pois.
Kylmiä lientää leyhkivä sää, kesä jälkiä kevään
      kiitää, – kuolevi noin,
kun soi heelmiä runsas syys, ja on äkkiä eessä
      talvi jo martona taas.
Joutuin vaihtuva kuu toki korvaa tappiot aina;
      kuoloa meille ne tuo: –
Käynet pois, mihin Aineias sekä Tullus ja Ancus,
      – tuhkaa, varjo sa oot!
Tokkopa tietää myös voit, suoko he päivihis enää
      huomist’, taivahiset?
Taas, mitä riemuus tuhlasit, ei sitä vie kädet ahnaat,
      – pois perijältä se jää!
Vainaja kun, Torquatus, liet, ja jo tuomios ylhä
      Minos lausunut on,
ei sua hurskautes, ei syntysi, ei puhetaitos
      henkihin elvytä taas:
Ei ujo Hippolytus, jota pyysi Diana, se päässyt
      varjoin mailta ja yön,
eikäpä kahleit’ Theseuskaan voi katkoa Tuonen,
      missä Pirithous on.


Lähde: Juva, Valter 1926 [1916]: Sata runoa: valikoituja maailmankirjallisuudesta. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.