Totisen kääntymisen harjoitus/Kappale 31

Wikiaineistosta
Meidän halumme pyhittämisestä Rukous tähän toiseen osaan
Totisen kääntymisen harjoitus
Kirjoittanut Arthur Dent
Alinomaiset Huokaukset


Rukous tähän toiseen osaan.

Ah kaikkivaltias hyvä Jumala! anna että minä sinun kaikkein pyhimmän tahtos kaikessa edesottamisessani tuta mahtaisin, ja anna armos, että minä täydellä todella kaikesta sydämestäni sitä pyydän kuin sinulle kelpaa, ja sitä kaikella voimalla sinun väelläs käytän, sinun P. Nimes kunniaksi: Herren opeta minulle sinun tahtos, ja sinun hyvä henkes vieköön minua tasaista tietä, etten minä poikkeis, eikö onnsessa, eikä .onnettomuudessa, eikä oikialle, eikä vasemmalle puolelle. Ettei se kuin suloinen on, minua viettelis, eikä se kuin katkera on, sinusta pois peljättäis. Anna minun rauhassa sinua kiittää ja ahsdistuksessa sinun viisauttas ja totuuttas julistaa. Alä salli minun muustaa mistään iloita, vaan siitä kuin vie minun sinun tykös, eikä muusta murheelliseeksi tulla, kuin siitä, kuin vetää minun sinusta pois. Älä salli minun ahkeroitsa kelpaamaan kellenkään niinkuin sinulle; eli peljätä kelvotoin olla niinkuin sianue. Anna minun kaikki tehdä sinun rakkaudestas, ja olla ninakuin kuolleen kaikkia niitä kohden, jotka ei tule, eikä edesauta sinun rakkautees.

Anna minun asiani toisimittaa, ei paljan tavan tähden; vaan sydämen hartaudesta sinua kohden! Anna kaikki katoovaiset tyhijäksi tulla minun sydömestäni, että ainoastaan sinun rakkautes siinä juurtuis; sillä sinä olet enä kuin kaikki muut. Anna minun peräti kirota kaikkinaista iloa, kuin ilman sinulta on. Älä minun anna pyytää sitä kuin et sinä itse ole, eli minun sinun tykös vie; niin tulee kaikki työ ja vaiva, minkä minä sinun kunniakses päälleni otan, makiaksi ja suloiseksi, ja sitä vastaan kaikki levollisuus ilman sinuta tulee minulle kelvottomaksi.

Ah kaikkein rakkain Jumala! ylennä minun sydämmeni usein sinun tykös. Anna että minä minun vikani tuntisin ja tästedes parannaisin. Tee minua minun rakkaimman lunastajani esimerkin jälkeen siviäksi ja sydämestä nöyräksi ilman ukkokullaisuutta: iloiseksi ilman köykäisyyttä; hengellisesti murheelliseksi ilman heikkomielisyyttä; yksitoitseksi ilman kenenkään rasitusta; totiseksi ilman petosta; vakaaksi ilman sydämen saastuttamusta; hyväntahtoiseksi parantamaan lähimäistäni, ilman hänen ylönkatsettansa ja omaa korottamistani; laupiaksi ilman viekastelemusta; kuuliaiseksi ilman vastaanseisomista; kärsiväiseksi ilman napinata.

Anna minulle, o Jumala! valvovainen sydän, joka hempiäin ajatusten kautta ei tule sinusta luovutetuksi. Anna minulle vilpitöin sydän, jota ei yksikään vashtoinkäymys taida sinusta poisvetää. Anna minulle vahva sydän, joka ei yksikään vaino taida sinustsa eroittaa. Anna minulle vapa sydän, jota tämän mailman turhuus ei taida sisälle ottaa ja ilahuttaa.

Rakkain Jesu! anna minulle ymmärrys sinua tuta; suuri vireys sinua etsiä; viisaus sinulle kelvata; kärsimys odottaa sinun tahtoas ja aikaas, ja vahva usko sinua pysyväisesti rakastaa; anna sinun kuritukses jokhdattaa minua parannukseen, ja sinun hyvät työs auttaa minua sinun tykös: että minä vihdoin kirkkaudessa sinun kiitostas oikein veisaisin ja sinua kunnioittaisin!

Amen.