Totisen kääntymisen harjoitus/Kappale 50
| Unhottamatoin muistutus | Kuinka synnit toinen toisessansa niin myös avut keskenänsä Totisen kääntymisen harjoitus Kirjoittanut Arthur Dent |
Kuinka synnit toinen toisessansa niin myös avut keskenänsä, niin kuin yhdessä Käädyssä kiinniriippuvat.
Koska Herra Jumala meidän tykönämme ja meissä, on paljo lähempänä, kuin me itsiämme, miksemme tunne häntä meidän tykönämme? Sentähden ettei hänen armonsa meissä vaikuta.
Mutta miksei hänen armonsa meissä vaikuta? Sillä emme sitä nöyrällä sydämmellä hartaasti ano.
Miksemme sitä nöyrällä sydämmellä ano? Sillä emme raskasta Jumalaa kaikesta sydämmestä ja kaikesta sielusta.
Miksemme rakasta Jumalaa kaikesta sydämestä ja voimasa? Sillä emme tunne Jumalaa.
Miksemme tunne Jumalaa? Sillä emme tunne,itsiämme.
Miksemme tunne itsiämme? Sillä emme ota vaaria meidän elämäkerrastamme.
Miksemme ota varia elämäkerrastamme? Sillä meidän ymmärryksemme silmät ovat pimenneet.
Minkä tähden ovat meidän ymmärryksemme silmät pimenneet?
Sillä ne ovat täynnä katoovaisten kappalten tomua ja lokaa. Tämä tomu on säädytöin rakkaus ja halu itse tykömme, luontokappalten, mailman ja meidän lihamme tykö.
Minkätähden ovat meidän ymmärryksemme silmät niin täynnä tomua ja lokaa? Ettemme kuoleta meidän mielemme pyyntöä, emmekä tahdo täydellä halulla kääntää meitämme Jumalan tykö sentähden ei taida armon valkeus meissä vaikuttaa.
Sitä vastaan pitää otettaman vaari tästä avuin säädystä; joka halajaa armon valkeudella valaistuksi tulla Jumalalta, ja hänen voimallansa eroittaa itsensä muista, se ylön katsoo ja välttää mailman rakkautta, himoa ja viisautta. Sillä niin paljon kuin minä Jumalan voimalla ylen virvotettu, niin paljo eroitan minä minun itsjestäni ja olen Jumalalle nöyrä ja kuuliainen: niin paljo kuin minä kuulen Jumaalaa, niin paljo on minun sydämmeni ilossa: niin paljo kuin minun sydämmeni Jumalassa iloitsee, niin paljo on minun mieleni valaistu viisaudella: niin paljo kuin minun mieleni on valaistu, niin paljo on minun ymmärrykseni lisäyntynyt: niin paljo kuin minun ymmärrykseni on lisäyntynyt, niin paljo tunnen minä Jumalan: jota paremmin minä tunnen Junjalan sitä enämmän rakastan minä häntä: jota enämmän minä Jumalaa rakastan, sitä enämmän pidän minä hänen käskynsä ja oppinsa; jota enämmän minä pidän hänen käskynsä ja oppinsa, sitä enämmän minä vältän syntiä; jota enämmän minä vältän syntiä, sitä enämmän pysyn minä itse tykönäni: jota enä minä pysyn tykönäni, sitä enä minä tunnen itseni: jota enä minä tunnen itseni; sitä enä minä itseni ylönkatson: joka enä minä itseni ylönkatson, sitä vähemmän pyydän minä kunniaa ja kalua: jota vähemmän minä näitä pyydän, sitä paremmin minä olen mielelläni köyhä: jota paremmin minä olen mielelläni köyhä, sitä vähemmän valitan minä jotakuta puutosta: niin vähän kuin minä valitan puutosta, niin paljo minä olen kärsivällisempi: jota kärsivällisempi, sitä nöyrempi minä olen: jota nöyrempi minä olen, sitä vähemmän minä ylönkatson sen kuin minun ylönkatsoo: jota vähemmän minä heitä ylönkatson, sitä enä minä olen rikas hengessä: jota rikkaampi minä den hengessä, sitä vähemmän minä kaikesta muusta pyydän, jota vähemmän minä kaikesta muusta pydän, sitä enämmän tahdon minä sitä kuin Jumala tahtoo, ja Jumala tahtoo sitä kuin minä tahdon, että minä valistetaan ja kirkastetaan, ja tulen yhdeksi hengeksi Jumalan kanssa.
Tähän tarvitaan täydellinen meidän sydämmemme vieroittamus pois luontokappaleista. Sillä ihminen on tehty aikaa ja ijankaikkisuuta varten, sentähden, jo'a enämmin ihminen suestuu ajalliseen, sitä enämmän vetää hän itsensä pois ijankaikkisesta, joka hänelle näkyy vähäksi, niin kuin yksi kappale, joka kaukana on, vähäksi näyttää.
Mutta senkaltainen ei taida ikänänsä oikian rauhaan tulla, vaan pysyy Jumalan rakkaudessa sokiana, kylmänä, kelvotoinna, huikentelevaisena, pysymättömissä kappaleissa, joihin hän itsensä kääntänyt on. Sentähden joka mielellänsä tahtoo synnin saastaisuudesta vapa olla, hänen pitää itsensä luotuin kappalten rakkaudesta ja saastuttamisesta ensisti vapauttaman. Sillä Jumalan rakkaus ja ajallinen rikkaus, ei taida hovin yhdessä olla yhdessä sydämmessä.
Oikia Jumalan rakkaus on tuli, joka hyvässä sydämessä kuluttaa kaikki ajalliset, vapahtain sydämen niistä: ulos käymys ajallisista kappaleista on sisällekäymys ijankaikkisiin ja jumalallisiin.
Tit. 2: v. 11, 12, 13. Jumalan armo kaikille ihmisille terveellinen on ilmestynyt. Joka meidän opettaa kaiken Jumalattoman menon hyjäämän ja mailmalliset himot ja tässä mailmassa raittiisti, ja hurskaasti ja Jumalisesti elämään; ja odottamaan autuaallista toivoa, ja suuren Jumalan meidän lunastajamme Jesuksen Christuksen ilmestystä.
--
Loppu The End