Totuuden etsimisestä

Totuuden etsimisestä. (III kirja, II osa, VII luku.) Kirjoittanut Nicolas Malebranche

Suom. Sulevi Manninen.

Voidakseni lyhyesti selvittää sitä käsitystä, jonka vast’ikään esitin osoittaessani, millä tavalla sielu tajuaa tietonsa kaikki eri kohteet, minun on tarpeen erottaa sielussa neljä eri tapaa tajuta olioita.

I. Neljä tapaa tajuta olioita.

Ensimmäinen tapa on tajuta itse oliot sellaisinaan.

Toinen on tajuta ne niiden ideoista, se on, niinkuin minä tässä tarkoitan, jonkin muun kuin niiden itsensä välityksellä.

Kolmas tapa on tajuta ne tajunnan eli sisäisen tunnon avulla.

Neljäs on tajuta ne olettamuksen tietä.

Oliot tajutaan sellaisinaan ja ilman ideain välitystä, kun ne ovat itsestään tajuttavia, s. o. kun ne voivat vaikuttaa sieluun ja siten ilmaista itsensä sille. Ymmärrys on näet puhtaasti passiivinen sielunkyky, ja vain tahdossa ilmenee aktiivista pyrkimystä. Eivät edes sielun toiveet ole ideain todellisia syitä, ne ovat satunnaisia tai luonnollisia syitä niiden esiintymiselle niiden luonnollisten lakien mukaisesti, jotka määräävät, millä tavoin henkemme on yhteydessä yleisen järjen kanssa, kuten tuonnempana osoitan. Oliot tajutaan ideainsa välityksellä, milloin ne eivät ole itsestään tajuttavia, joko sen tähden, että ne ovat aineellisia, tai sen tähden, etteivät ne voi vaikuttaa sieluun tai sille ilmaantua. Tajunnan avulla havaitaan kaikki ne oliot, jotka eivät ole havaitsijan itsensä ulkopuolella. Vihdoin tajutaan olettamuksen tietä ne oliot, jotka eivät ole havaitsijassa ja joita ei havaita sellaisinaan eikä ideainsa välityksellä, kuten siinä tapauksessa, että ajatellaan eräiden olioiden olevan samankaltaisia kuin jotkut muut, jotka tunnetaan.

II. Miten Jumala tajutaan.

Vain Jumala tajutaan oman itsensä avulla. Sillä jos kohta on muitakin henkisiä olentoja, jotka näyttävät olevan omasta luonnostaan tajuttavia, niin hän yksin voi vaikuttaa sieluun ja ilmaista itsensä sille. Ainoastaan Jumalasta meillä on välitön ja suoranainen näkemys. Hän yksin voi valaista ymmärrystä oman olemuksensa voimalla. Lyhyesti sanoen: emme tässä elämässä kykenisi saamaan mitään tietoa siitä, minkä nyt tiedämme, ellemme olisi yhteydessä hänen kanssaan, kuten olemme osoittaneet edellisessä luvussa; sillä hän yksin on meidän Herramme, joka, kuten Pyhä Augustinus sanoo, hallitsee sieluamme ilman minkään olennon välitystä.

On mahdotonta käsittää, että mikään luotu voisi kuvata ääretöntä, että rajoittamaton, mittaamaton, universaalinen Olento olisi idean, s. o. yksityisen, universaalisesta ja äärettömästä Olennosta erillisen olion tajuttavissa. Mutta mitä yksityisolioihin tulee, ei ole lainkaan vaikeata käsittää, että ääretön Olento, jonka erinomaisen voimalliseen ja niin muodoin myös erinomaisen henkiseen substanssiin ne sisältyvät, voi luoda niistä itselleen mielikuvia. Niinpä täytyykin sanoa, että Jumala tajutaan oman itsensä avulla, joskin tässä elämässä vain hyvin epätäydellisesti, ja että aineelliset kappaleet tajutaan niiden ideain välityksellä, s. o. Jumalassa, sillä Jumala yksin sulkee itseensä henkisen maailman, johon kaikkien olioitten ideat sisältyvät.

Mutta siitä, että voidaan nähdä kaikki oliot Jumalassa, ei kuitenkaan seuraa, että kaikki myös todella nähtäisiin hänessä. Jumalassa nähdään vain ne oliot, joista on ideoita, ja on olemassa olioita, jotka nähdään ilman ideoita, jotka toisin sanoen tajutaan vain tunteen avulla.

III. Miten kappaleet tajutaan.

Kaikki oliot tässä maailmassa, joista meillä on jotakin tietoa, ovat kappaleita tai henkiä, kappaleitten ominaisuuksia tai henkien ominaisuuksia. On epäilemätöntä, että kappaleet ja niiden ominaisuudet havaitaan ideainsa välityksellä, sillä kun ne eivät ole itsestään tajuttavia, voimme ne nähdä vain sellaisessa Olennossa, joka sulkee ne itseensä niin, että ne käyvät tajuttaviksi. Niinpä siis näemme kappaleet ominaisuuksineen Jumalassa ja omien ideainsa välityksellä, ja siksi meidän tietomme niistä on hyvin täydellinen: tarkoitan sitä, että se idea, joka meillä on ulottuvaisuudesta, riittää antamaan meille tiedon ulottuvaisuuden kaikista mahdollisista ominaisuuksista, emmekä voi toivoa saavamme selvempää ja rikkaampaa kuvaa ulottuvaisuudesta, kuvioista ja liikkeistä kuin minkä Jumala meille antaa.

Kun olioitten ideoihin, jotka ovat Jumalassa, sisältyvät kaikki niiden ominaisuudet, niin se, joka näkee niiden ideat, voi nähdä kaikki niiden ominaisuudetkin järjestyksessään. Kun näet oliot nähdään sellaisina kuin ne ovat Jumalassa, saadaan niistä aina erittäin täydellinen kuva, ja tämä kuva olisi äärettömän täydellinen, jos havaitseva sielu olisi ääretön. Se, mikä on puutteellista meidän ulottuvaisuuden, kuvioitten ja liikkeitten tuntemuksessamme, ei johdu niitä edustavan idean, vaan sitä tarkkaavan sielumme vaillinaisuudesta.

IV. Miten oma sielu tajutaan.

Toisin on sielun laita. Me emme tajua sitä sen oman idean välityksellä emmekä näe sitä Jumalassa, vaan me tunnemme sen ainoastaan itsetajunnan avulla. Senpä tähden meidän tietomme siitä onkin vaillinainen. Sielustamme emme tiedä muuta kuin sen, minkä tunnemme tapahtuvan itsessämme. Ellemme olisi koskaan tunteneet kipua, lämpöä, valoa jne., emme saattaisi tietää, kykenisikö sielumme sitä tuntemaan, koskapa emme tunne sitä sen oman idean välityksellä. Mutta jos näkisimme Jumalassa idean, joka vastaa sieluamme, niin tuntisimme samalla kertaa taikka ainakin voisimme tuntea kaikki ne ominaisuudet, joita siinä piilee, niinkuin me tunnemme taikka voimme tuntea ulottuvaisuuden kaikki mahdolliset ominaisuudet sen vuoksi, että tunnemme ulottuvaisuuden idean.

On totta, että meidän itsetajuntamme eli oman itsemme sisäinen tunto antaa meidän aavistaa, että sielumme on jotakin suurta, mutta saattaa olla, että se, mitä siitä tiedämme, ei ole mitään verrattuna siihen, mitä se itsessään on. Jos ei tunnettaisi aineesta enempää kuin kaksi- tai kolmekymmentä kuviota, joiksi sitä olisi muotoiltu, ei siitä varmastikaan tiedettäisi juuri mitään verrattuna siihen tietoon, joka olisi saatavissa sitä ilmentävästä ideasta. Sielun täydelliseen tuntemiseen ei siis riitä se tieto, mikä meillä on ainoastaan sisäisen tuntomme avulla, koskapa se, mitä tajuamme itsestämme, näyttää kenties meille vain pienenpienen osan olemustamme.

Siitä, mitä juuri sanoimme, voi päätellä, että joskin me tajuamme selvemmin sielumme kuin ruumiimme ja meitä ympäröivien kappaleitten olemassaolon, emme kuitenkaan tunne niin hyvin sielun kuin aineellisten kappaleitten olemusta. Näin voidaan sovittaa niiden henkilöiden eriävät käsitykset, joista toiset väittävät, ettei mitään tunneta niin tarkoin kuin sielua, kun taas toiset vakuuttavat, että juuri siitä he tietävät kaikkein vähimmän.

Edelleen voidaan sen nojalla todistaa, että ideat, jotka esittävät jotakin oliota meidän ulkopuolellamme, eivät suinkaan ole muutoksia omassa sielussamme. Sillä jos sielu näkisi kaikki oliot tarkastamalla omia muutoksiaan, täytyisi sen tuntea oma olemuksensa eli luontonsa paremmin kuin kappaleitten ja kaikki aistimukset tai muutokset, joihin se kykenee paremmin kuin ne muodot tai muutokset, jotka ovat mahdollisia kappaleille. Kuitenkaan ei sielu tiedä jotakin sellaista aistimusta mahdolliseksi sen nojalla, että se näkee itsensä katsomalla omaa ideaansa, vaan se tietää sen kokemuksesta, kun se sitä vastoin tietää, että ulottuvaisuus voi sisältää äärettömän määrän kuvioita, sen idean perusteella, joka sillä on ulottuvaisuudesta. Onpa olemassa eräitä aistimuksia, kuten värit ja äänet, joiden suhteen suurin osa ihmisiä ei voi tietää, ovatko ne muutoksia sielussa vai ei, mutta ei ole ainoatakaan kuviota, josta ei jokainen ihminen tietäisi sen idean perusteella, joka hänellä on ulottuvaisuudesta, että se aiheutuu kappaleitten välisistä muutoksista.

Edelläesitetystä käy myöskin selville syy, minkä vuoksi ei voida antaa määritelmää, joka selittäisi sielussa tapahtuvat muutokset. Sillä kun ei tunneta sielua eikä sen muutoksia ideain, vaan ainoastaan tunteitten perusteella ja koska esimerkiksi tuskan, lämmön jne. tunteet eivät liity sanoihin, niin on selvää, että jos joku ei olisi koskaan nähnyt värejä tai tuntenut lämpöä, eivät mitkään määritelmät, mitä hänelle annettaisiin, voisi herättää hänessä näitä aistimuksia. Mutta nyt on asian laita niin, että kun ihmisten tunteet johtuvat ruumiista ja kun tämä taas ei ole eri ihmisillä joka suhteessa samanlainen, saattaa tapahtua, että sanat ovat usein merkitykseltään kaksimielisiä, joten ne, joita käytetään ilmaisemaan sielun muutoksia, merkitsevät aivan päinvastaista kuin luullaan. Esimerkiksi usein, kun tarkoitetaan sitä, mikä on makeaa, herätetään toisessa mielikuva karvaasta. Joskaan meillä ei ole täydellistä tietoa sielustamme, niin se, mitä tiedämme itsetajunnan eli sisäisen tunnon avulla, riittää osoittamaan sielun kuolemattomuuden, henkisyyden, vapauden ja muutamat muut attribuutit, jotka meidän on välttämätöntä tuntea. Ilmeisesti siitä syystä Jumala ei ole opettanut meitä tuntemaan sielua sen oman idean avulla, niinkuin hän on antanut meidän tuntea kappaleet. On totta, että tieto, jonka itsetajunta antaa sielustamme, on vaillinainen, mutta se ei ole väärä. Sitä vastoin se tieto, mikä meillä tunteen tai tajunnan tietä on ruumiista, jos voi kutsua tajunnaksi sitä hämärää tunnetta, joka meillä on oman ruumiimme tapahtumista, ei ole ainoastaan epätäydellinen, vaan myöskin väärä. Meille oli siis tarpeen omistaa idea ruumiillisesta olemuksesta voidaksemme oikaista tunneperäiset käsityksemme siitä, mutta me emme tarvitse oman sielumme ideaa, koskapa se tietoisuus, joka meillä sielustamme on, ei johda meitä harhaan, ja koska erehdysten välttämiseksi tässä kohden riittää se, ettei sekoita toisiinsa sielua ja ruumista. Tämä taas on mahdollista järjen avulla, sillä se idea, joka meillä on ruumiista, osoittaa, että sille ominaiset olomuodot paljon eroavat siitä, mitä tunteemme niistä ilmoittaa. Vihdoin, jos meillä olisi yhtä selvä idea sielustamme kuin ruumiistamme, niin tämä idea saisi meidät aivan liiaksi ajattelemaan, että sielu on ruumiista erillään. Siten se heikentäisi sielun ja ruumiin välistä yhteyttä, estäisi meitä ajattelemasta sielua asuvaksi kaikissa jäsenissämme – seikka, jota en käy laajemmin selittämään.

V. Miten toisten ihmisten sielu tajutaan.

Kaikista muista tietomme kohteista on meillä enää jäljellä ainoastaan toisten ihmisten sielut ja puhtaat henkiolennot, joihin nähden on ilmeistä, että voimme tuntea ne vain olettamuksen tietä. Emme tässä tilassamme tunne niitä sellaisinaan emmekä niiden omien ideain välityksellä, ja kun ne ovat eri olentoja kuin me, on mahdotonta, että voisimme tuntea niitä itsetajunnan tietä. Me oletamme, että toisten ihmisten sielut ovat samanlaatuisia kuin omammekin. Me edellytämme, että muut ihmiset tuntevat samaa, mitä mekin, vieläpä silloinkin, kun näillä tunteilla ei ole mitään tekemistä ruumiin kanssa, olemme vakuuttuneita siitä, ettemme erehdy niin luullessamme, sillä me huomaamme Jumalassa eräitä ideoita ja eräitä muuttumattomia lakeja, joiden nojalla tiedämme varmaan, että Jumala vaikuttaa samalla tavalla kaikissa sieluissa.

Minä tiedän, että kaksi kertaa kaksi on neljä, että on parempi olla vanhurskas kuin rikas, enkä erehdy uskoessani, että muut tuntevat nämä totuudet yhtä hyvin kuin minäkin. Minä rakastan hyvää ja nautintoa, minä vihaan pahaa ja kipua, minä tahdon olla onnellinen enkä erehdy uskoessani, että ihmisillä, enkeleillä ja itse demoneillakin on samat taipumukset. Tiedänpä senkin, ettei Jumala ikinä luo henkiä, jotka eivät haluaisi olla onnellisia tai jotka voisivat toivoa olevansa onnettomia. Mutta minä tiedän sen aivan ilmeisellä varmuudella, sen tähden, että Jumala opettaa minulle niin, sillä kukapa muu kuin Jumala voisi ilmaista minulle Jumalan tarkoitukset ja tahdon. Mutta milloin vain ruumiilla on osuutensa siinä, mitä minussa tapahtuu, erehdyn miltei aina arvostellessani toisia itseni mukaan. Tunnen lämpöä, näen ne ja ne mittasuhteet tai sen ja sen värin, tunnen sen ja sen tuoksun lähestyessäni eräitä esineitä, mutta erehdyn, jos arvostelen muita itseni mukaan. Minua vallitsevat eräät intohimot, pidän tästä tai inhoan tuota ja päättelen, että muut ovat minun kaltaisiani: kuitenkin on olettamukseni usein väärä. Siinä, mitä tiedämme muista ihmisistä, on niin muodoin erehdyksen vaara erittäin suuri, jos arvostelemme heitä vain sen mukaan, mitä tunnemme itsestämme.

Onko paitsi Jumalaa, meitä itseämme, aineellisia kappaleita ja puhtaita henkiä olemassa joitakin muita olentoja, sitä emme tiedä. Minun on varsin vaikeaa saada vakuuttavia todisteita siitä, että niin on laita, ja kuitenkin olen tutkittuani, millä syyllä eräät filosofit väittävät asian olevan päinvastoin, huomannut heidän perusteensa vääriksi. Tämä kaikki tukee sitä omaksumaani käsitystä, että ollen kaikki ihmisinä samaa olemusta meillä on myös kaikilla samat ideat, koskapa meidän on tarpeellista tuntea samat asiat.

Lähde: Ranskan kirjallisuuden kultainen kirja. 1934. Toimittanut Anna-Maria Tallgren. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo ja Helsinki.