Totuus

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Totuus.
(Hans Sachsin mukaan.)
Kirjoittanut Hans Sachs
Suom. Alpo Noponen. Runo lienee mukaelma.


Pyyvaaran leskiparooni jo monta
hovissaan vietti vuotta ilotonta;
ei viihdytykseks arvo-herran vakaan
sanottavasti ollut narristakaan.
Kun paroonimme löytääksensä huvin
pois kotoansa mennyt oli kerran,
niin rengit, piiat herkkuloilla herran
kuin kaarneet peustosivat omin luvin.
Kun portaan eessä taas on herran reki
ja isäntäänsä narri auttoi sieltä,
niin hillitä ei malttanut hän kieltä,
vaan kertoi, kuinka palvelijat teki,
kuink’ ylväästi he yhdess’ elämöivät
ja joivat hovin suojissa ja söivät.
Ei herra tuosta ollut tietävinään,
mut väelleen hän lausui leikin vuoksi
kuin mässäyst’ ei pitänyt ois minään:
»Kai viinit hyvin kurkustanne juoksi?»
Näin herra saattoi salaisuuden ilmi
ja väkeen katsoi hyvänsuovin silmin;
mut palvelijat kummeksuivat, miksi
yks heitäinnyt on heistä petturiksi.
He narrille nyt nyrkkiänsä puivat
ja häntä vastaan heti liittoutuivat.
Niin herra matkusti. He päivän vapaan
taas elämöivät entisehen tapaan,
ja joukossa myös narri istuskeli,
söi, joi kuin muutkin, huoletonna eli.
Mut kauan toiset häntä siedä eivät,
he sitoi hänet, kellarihin veivät,
he siellä häntä suomi selkää pitkin,
hän vuoroon huusi, vuoroon taasen itki.
He löi ja nauroi: »Täss’ on totuus vasta,
sit’ et saa laata julki huutamasta!»
Hän parkui: »Näin jos nahkaani se raastaa,
en eläissäni totta tahdo haastaa,
vaan huolellisna huuleni sen salaa!»
Niin parooni taas matkaltansa palaa.
»No», kysyi hän, kun narri vastaan tuli,
»kai täällä taasen herkut suussa suli?
Pois totuus lausu lainkaan peittämättä!»
»Ai», huusi narri taakseen vieden kättä,
»mun polttaa saatte taikka muuten tappaa,
totuutta ette minusta voi lappaa;
se äsken mulle iskettihin selkään,
sen jäljet ikän’ kirveltää, mä pelkään.»


Lähde: Lausunto-ohjelmaa. 1920. Kaunoluvun opetusta ja esitystä varten koonnut Onni Savola. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.