Totuus

Totuus. (Hans Sachsin mukaan.) Kirjoittanut Hans Sachs

Suom. Alpo Noponen. Runo lienee mukaelma.

Pyyvaaran leskiparooni jo monta

hovissaan vietti vuotta ilotonta;

ei viihdytykseks arvo-herran vakaan

sanottavasti ollut narristakaan.

Kun paroonimme löytääksensä huvin

pois kotoansa mennyt oli kerran,

niin rengit, piiat herkkuloilla herran

kuin kaarneet peustosivat omin luvin.

Kun portaan eessä taas on herran reki

ja isäntäänsä narri auttoi sieltä,

niin hillitä ei malttanut hän kieltä,

vaan kertoi, kuinka palvelijat teki,

kuink’ ylväästi he yhdess’ elämöivät

ja joivat hovin suojissa ja söivät.

Ei herra tuosta ollut tietävinään,

mut väelleen hän lausui leikin vuoksi

kuin mässäyst’ ei pitänyt ois minään:

»Kai viinit hyvin kurkustanne juoksi?»

Näin herra saattoi salaisuuden ilmi

ja väkeen katsoi hyvänsuovin silmin;

mut palvelijat kummeksuivat, miksi

yks heitäinnyt on heistä petturiksi.

He narrille nyt nyrkkiänsä puivat

ja häntä vastaan heti liittoutuivat.

Niin herra matkusti. He päivän vapaan

taas elämöivät entisehen tapaan,

ja joukossa myös narri istuskeli,

söi, joi kuin muutkin, huoletonna eli.

Mut kauan toiset häntä siedä eivät,

he sitoi hänet, kellarihin veivät,

he siellä häntä suomi selkää pitkin,

hän vuoroon huusi, vuoroon taasen itki.

He löi ja nauroi: »Täss’ on totuus vasta,

sit’ et saa laata julki huutamasta!»

Hän parkui: »Näin jos nahkaani se raastaa,

en eläissäni totta tahdo haastaa,

vaan huolellisna huuleni sen salaa!»

Niin parooni taas matkaltansa palaa.

»No», kysyi hän, kun narri vastaan tuli,

»kai täällä taasen herkut suussa suli?

Pois totuus lausu lainkaan peittämättä!»

»Ai», huusi narri taakseen vieden kättä,

»mun polttaa saatte taikka muuten tappaa,

totuutta ette minusta voi lappaa;

se äsken mulle iskettihin selkään,

sen jäljet ikän’ kirveltää, mä pelkään.»

Lähde: Lausunto-ohjelmaa. 1920. Kaunoluvun opetusta ja esitystä varten koonnut Onni Savola. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.