Toukokuulla
| Toukokuulla. Kirjoittanut Kössi Kaatra |
- Taas maanmies tekee toukojaan
- ja ahertaa ja muokkaa;
- on itsepäinen pinta maan,
- se tuskin pelkää kuokkaa.
- Maan uutteralla työllä saa
- mies sentään siitä sadun,
- jos päivä sitä paistattaa
- ja karkoittaapi kadon.
- Saa leipää siitä koko maa,
- saa nekin, joita vaiva
- ei paina, jotka odottaa
- jos kohta eivät kaiva,
- ja saavat osan suurimman,
- kun heill’ on kaikki lähteet,
- ja ansioksi raatajan
- he jättävät vain tähteet.
- Niin tääll’ on sääntö ollut ain‘
- ja oleva on vasta,
- jos raataja ei nouse vain
- työ-orjan asemasta.
- Vaan nythän kevät tullut on,
- ett’ yksin luomakuntaan:
- jo orjajoukko onneton
- myös kauhistuupi untaan.
- Jo auennet on silmät sen,
- nuo uneliaat, joissa
- vain hehkui katse tuskainen.
- Nyt velttous on poissa!
- Näät, nyt kun kevät tullut on,
- kun elpyy valta elon,
- niin orjakin jo osaton
- nyt karkoittaapi pelon
- ja nostaa päänsä vaipuneen,
- käy kiirein veljesjoukkoon
- ja yhtyy virteen valtaiseen,
- mi kaikuu joka loukkoon:
- ”Käy eespäin väki voimakas!”
- niin soivat sanat sorjat,
- ja sävel jatkuu ponnekas
- ja eespäin käyvät orjat.
- Käy eespäin! – kaikuu kutsu tuo.
- Ei ihanampaa sanaa;
- se käskee punalipun luo
- ja taisteluhun manaa.
- Sä sitä vain nyt kuulekin,
- se kevään suulla haastaa.
- Käy eespäin uskoin, unelmin,
- pois ies, mi luitas raastaa!
Lähde: Kansan Lehti 24.5.1910.