Tovereille!

Tovereille! Kirjoittanut Eino Leino

Nytpä ensikerran yhtyneinä

olemme me tovereina tässä,

Luoja tiesi, koskaan kohdataanko

toisiamme enää elämässä.

Mutta kenpä tiesi onni suopi,

että kerran seistään tässä vielä,

että kerran vielä toisiamme

kohdatahan täällä elontiellä.

Eri paikoilla on koto meillä:

toisen ompi Hämeen hongikoissa,

toisen kodon rantaa meri huuhtoo,

Vuoksen pauhu kuuluu toisen koissa.

Mutta vaikka erin kaltaisia

ollaankin me tässä seistessämme,

kuitenkin meit’ side yhdistääpi:

kumppanuus on tunnussananamme.

Kumppaneina olemme me tänne

yhteen tulleet kerran elontiellä,

mutta ensikerran tänne tullessamme

olemmeko kumppaneita vielä?

Eikö halveksien joku meistä

kumppaniaan silloin täällä kohtaa,

jos ois onni ollut sillä aikaa

tylynmoinen jotakuta kohtaan?

Toinen meistä ehkä tulee tänne

ajaellen asuss’ kopeassa,

toinen tulee ryysyvaattehissa

kiirehtien jalkapatikassa.

Silloin onko kumppanuus se vielä,

niinkuin tänään, tuores, luja, uusi,

taikka kuivanutko kokonansa

niinkuin sateen puuttehessa kuusi?

Heitä pyydän, joiden silloin tänne

onni ompi vielä yhteen tulla,

juomaan maljan heidän muistollensa,

jotka makaa silloin alla mullan...

***

Mutt’ vakavat aattehet tuulena pois,

nyt nuoria ollahan vielä.

Vaan lemmettä nuoruus varjo vaan ois,

siis lemmi sä ain’ elontiellä!

Sä lemmi ain’ neitoa, ketä vaan saat,

ja joukosta etsi sä sievin,

heit’ hiitehen miettehet huolekkaat

ja laulele iloisin mielin!

Jos täällä ois maljoja tarjona vaan

ja viiniä kirkasta oisi,

niin sille, ken lempivi nuoruuttaan,

mä kuohuvan maljasen joisin.

Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.