Tuhon uhatessa

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tuhon uhatessa.

Kirjoittanut Kössi Kaatra


I.[muokkaa]

Kuin ennen kerta
taas houru ruoskii merta
ja sille ärjyy.
Se äänetönnä värjyy;
ei hiiskahdakaan
sen tyyni pinta vakaa,
ei liiku laine,
ei kain myrskyn maine.
Se mielin nöyrin
noin onko selin köyrin,
vai eikö tiima
viel lyönyt vimmanviiman?

II.[muokkaa]

Jo onkaloistaan käyvät
nyt myyrät esiin
ja rosvolinnut
taas kyyhkyslakkaan pesii.
Taas kaarneparvi koikkuu
maan päällä sakee;
ne hakee missä
on haaskasaalis makee.
Ja pintaveteen nousee
taas pohjamuta,
ja muu ei mitään
kuin kuona, ruoste, ruta.
Taas kunto kaikki löyhtyy
ja arvot vaihtuu,
lain tuki lahoo
ja valan pyhyys haihtuu.

III.[muokkaa]

Taas yllä uhkaa
nyt perikato,
maan elinjuurta
kun kalvaa mato;
ja raskas huoli
nyt mielen täyttää,
kun kaiken loppu
nyt tulleen näyttää.
Vaan pälkähästä
ei huoli päästä
ja vaikeroijaa
ei surma säästä.
Se nähty onhan
jo ennen muinen,
kun kansan saarti
yö taisteluinen.
Jos usko pettää
ja toivo turtuu,
niin vastarinta
kuin ruoko murtuu.
Vaan itsetuntoon
jos turvaat jäykkään,
niin viime päivää
ei äkin näykkään;
jos voimiis luotat
sa viime tinkaan,
sua vaino sorra
ei vihaisinkaan.
Lyö tantereeseen
siis jalka lujaan
ja katso ettet
käy umpikujaan.
Ja pelko heitä;
et ole yksin,
kun heimos kanssa
käyt käsityksin!

IV.[muokkaa]

Koko maailman katse on suunnattu meihin,
tämän pienoisen kansan puoleen;
mitä syytä nyt siis on köyryssä käydä
ja vaipua voihkien huoleen?
Vihan nouskoon päivät ja vainojen vuodet,
tuhon tulkoon harmaja haamu!
Kuin kohtalon loiset me seisohan emme,
yön synkänkin helmass’ on aamu!

K[össi]. K[aatra].


Lähde: Kansan Lehti 7.7.1910.