Tuhottu nuoruus

Tuhottu nuoruus Kirjoittanut Katri Vala

Laivamme lähti iloisesti humisten

täynnä nuoruuden loistavia unia,

säihkyvää elämää, suloisesti kipeää.

Puhkea vain kukkain hehku oli mielemme.

Koskaan ei väkevyytemme uupua voi!

Mikä matka salakavalan kareikon yli,

piinaava sade, nälkä, kylmyys,

köyhiä päiviä, pimeyttä, kammottavaa tuskaa.

Me kestimme kauan,

lakastuimme hitaasti.

Hyhmäisessä vedessä,

uponneen laivamme pyörteessä

jatkuu vimmainen taistelu,

toivottomien, ilottomien julma kilpa.

Monet ovat tarttuneet minuun:

väkevä uimari, pelasta!

Vaikenen uupumuksesta.

Väkevin! – Merilintujen kirskuva noidannauru.

Ikuisuuden ajelehdin taakkoineni,

vajoan usein uppoamisen sumuun,

nousen jälleen salaperäisesti, ihmetellen.

Ei tule kukaan sanoen: kannan sinua, menehdyt.

Tiedän, vajoan pian viimeisen kerran

veden painamissa silmissäni nuoruuteni,

loputtoman kasvun vahva ruokamulta,

raiskattuna kuten miljoona nuoruutta

jälleen ja jälleen.

Lähde: Vala, Katri 1942: Pesäpuu palaa. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.