Tukholma

Tukholma. (1856.) Kirjoittanut Yrjö Koskinen

Terve! sä luotojen kaupunki kaunis,

Meren ja Määlärin siittämä, terve!

Tervehdin mannertas kunniallista

Sähkyvin silmin, kuin tuttua vanhaa,

Niinkuin lapsi, jo mieheksi käynyt,

Kätteli entistä imettäjäänsä.

Terve, o terve, sä entinen äiti!

Suokohon Luoja sun kau’ankin vielä

Kukkana versoa kauneudessa.

Katsellessain muotoas’ kerran

Muiston lähtehet rinnassa kuohuu,

Kastavat silmäin kyynele-vihmoin. –

Määlärin tytti, sä ruhtinas Ruotsin,

Kallis oot sinä muistojen aarre

Täynnäsi mainetta, verta ja vaivaa.

Vaivasi kumppali Suomikin ennen,

Ihasteleepi sen muistoja vielä,

Itkee riemun ja kaipauksella; –

Juur’ samatekkuni mies moniasta

Lapsuuttansa, jos kolkonkin laista,

Kaipaa sielunsa hartaudella. – – –

Ai’at muuttuvat, aikojen kanssa

Lapsi on kasvanut, mieheksi tullut;

Suomi on uusille lähtenyt teille,

Uusia onnia odotteleepi.

Kuitenkin aina tän auringon alla,

Kuutaman kaunihin kumottaessa,

Rakkaus ruostumatonna on jäävä, –

Rakkaus Ruotsihin, kasvatus-äitiin,

Rakkaus vanhojen muistojen jälkiin,

Rakkaus entisen aikamme töihin.

Siis eläköön sinä urhea Ruotsi,

Luotojen kaupunki kukkana loista!

Y[rjö Koskinen].

Lähde: Suometar 13.3.1857.