Siirry sisältöön

Tuleepa myrskyt –

Wikiaineistosta
Tuleepa myrskyt –

Kirjoittanut Irene Mendelin


Tuleepa myrskyt tahi rajuilmat,
Tuleepa nälkä, rutto, kuolema,
Tää kansa se ei murru, tyyten sorru,
Niin kauan kuin suur’ elää Jumala.
Sill’ ei oo kansaa, mi niin paljon kärsi
Vammoista nälän, ruton, sotien,
Mi, varjona vaikk’ kuolon yössä hoippui,
Pyhyyttä kunnioitti lakien.
Sill’ ei oo kansaa, jonka historia
Niin kirkas ois, kuin Suomen kansan on;
Jos verta viljalta sen lehdill’ onkin,
Se petoksest’ on puhdas, tahraton!
Ja senpä vuoksi sill’ on elinvoimaa
Ja senpä vuoks’ se sortua ei voi –
Ja senpä vuoks’ sit’ taivaan käsi suojaa
Ja sille paistaa toivon kirkas koi. –
Ja menneisyyden mainehikkaat haudat
Ne toivon koille kirkkautta suo,
Ett’ ajan sen ne lemmen, alttiiks-annon
Myös kansan nykyisenkin syömmiin luo.
Ja sillähän juur’ elinvoimaa onkin,
Ken alttiiks’ antaa voi ja rakastaa,
Kell’ onni maansa on niin pyhä, kallis,
Sen että eestä kaikki väistää saa.
Ja siks’ saa tulla myrskyt, rajuilmat,
Saa tulla nälkä, rutto, kuolema;
Tää kansa se ei murru, tyyten sorru,
Niin kauan kuin suur’ elää Jumala.


Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.