Tulevaisuuden yhteiskunta
| Tulevaisuuden yhteiskunta. Kirjoittanut August Palm |
Ihmiskunnan suurimmat ajattelijat ja viisaat ovat kaikkina aikoina käsittäneet, että nykyisessä sivistyskunnassa on joukko vääryyksiä ja epäkohtia, jotka melkein eroittamattomasti kuuluvat meidän sivistykseemme. Näiden yhteiskuntien varjopuolet ovat köyhyys, murhe ja vaikea olemassaolon taistelu. Entisaikoina luultiin ja toivottiin, että nuo ihmiskunnan vitsaukset vähitellen katoisivat ja että kasvava sivistys ja hyvinvointi setä parannuksen, joita suuret keksinnöt ja tieteelliset huomiot kieltämättä ovat mukanaan tuoneet, poistaisivat nuo vitsaukset. Niinpä myöskin luultiin, että kristinuskon saarnaaminen koko maailmalle olisi merkkinä ihmiskunnan kauvan toivoman tuhatvuotisen valtakunnan alkuun. Kuudennentoista vuosisadan uudistuksista luultiin myöskin alkavan vapauden riemuvuodet. Ja lopuksi tervehdittiin suurta Ranskan vallankumousta, n. 100 vuotta sitten, kärsivien kaihovana vapauttajana.
Mutta tämä oli kaikki turhaa. Sillä pian huomattiin, että nämä suuret käänteitä muodostavat tapaukset merkitsivät edistymistä ja monen vanhan vääryyden poistamista, mutta että ne edut, joita ne kieltämättä toivat mukanaan, hyydyttivät ainoastaan pientä joukkoa, kun sitävastoin useimmat jäivät samaan onnettomaan tilaan, missä he ennenkin olivat olleet. Niin, eipä tuossa ole tarpeeksi, köyhien ja rikkaiden välillä oleva juopa tuli entistään syvemmäksi, leveämmäksi ja ylipääsemättömämmäksi. Ja niin huomattiin, että syyn täytyi piillä itse sivistyksemme perusjuurissa ja ettei ansaitse rakentaa tuolle perustukselle kauniita, suuremmoisia utulinnoja, niin kauvan kuin niissä on vika jälellä, sillä ennen pitkää täytyy tuon puutteellisen, perustuksillaan heikon muurin väistyä suunnattoman, yhä kasvavan painon ja upeiden palatsien alta, sekä sortua soraksi.
Vasta nykyaikoina on kieltämättömästi jo täydelleen todistettu, että tämä vika ei ole muu, kun epätasaisen varallisuuden jako sekä se asiain tila, josta tämä epäkohta riippuu. Tuotantovälikappaleiden, s. t. s. maan, kaivosten, metsien, sahojen, tehtaiden ja koneiden tulee olla yhteiskunnan omaisuutta, s. o. kansan, valtion ja yhteiskunnan omistamaa; kaikkien täysi-ikäisten, niin miesten kuin naisten tulee saada äänestää niitä luottamusmiehiä, joita valtio ja yhteiskunta tarvitsevat. Silloin kun tapahtuu, että kansan kaikki ainekset työskentelevät yksissä, silloin voivat kaikki esteettömästi saada henkiset tarpeensa tyydytetyiksi, kenenkään ei silloin tarvitse peljätä huomista päivää, kukaan ei kulje työtönnä, kukaan ei näe nälkää. Tällöin poistuvat aiheet ryöväykseen, murhaan ja pettämiseen, kukaan ei silloin epätoivosta tahi synkkämielisyydestä antaudu juomariksi. Ja kun kaikki yhteisesti tuottamasta voitosta osa poistetaan, joka on välttämätön raha-apu sairaiden, voimattomien ja vanhuksien ylläpitämiseksi, jää kuitenkin jokaiselle yhteiskunnalle melkoinen summa kirjastojen, kokoushuoneiden, joissa pidetään esitelmiä, keskustellaan, lauletaan ja soitetaan, teaatterien ja muiden jalostavien huvien toimeenpanemiseen, joista jokainen voi maksutta nauttia. Köyhyys on tuntematon, samoin myöskin köyhäinlaitos, sillä silloin kaikki tunnustavat sairaiden, voimattomien ja vanhusten oikeuden elää, ei armoilla, vaan vapaina, samanarvoisten kansalaisiensa parissa ja silloin velvoitetaan yhteiskunta pitämään heistä hyvää huolta, sillä koittaa päivä, jolloin ne, jotka nyt ovat työkuntoisia, ovat kuluneet kaikkien yhteisessä työssä ja joutuvat samaan asemaan, kuin ne kuluneet, jotka silloin kun heillä oli voimaa täyttivät velvollisuutensa yhteiskuntaa kohtaan.
Tällaisen yhteiskuntajärjestyksen vallitessa tulee maailma paratiisiksi. Mutta tuo paratiisi on saavutettavissa ainoastaan kaikkien yhteisvaikutuksella ja tuotantovälikappaleiden saavuttamisella kansalle tahi saattamisella yhteiskunnan omaksi.
Mitään ei ole tavallisempaa tuin kuulla pintapuolisten ihmisten, jotka eivät ole tarkemmin syventyneet tähän, sanoen: ”Niin, tuohan kuuluu sangen kauniilta, mutta on eräs teoriia, jota ei voi toteuttaa. Ihmisluonne on kauttaaltaan paha ja ihmekös jos sen vuoksi ei voi teidän kiitettävää paratiisianne saavuttaa”. Mutta meidän tulee muistaa, että vanha oppi ihmisluonteen perinpohjaisesta turmeltumisesta on jo kauvan aikaa sitten kumottu. Me tiedämme, että se mitä pahaksi ihmisessä kutsumme, on ainoastaan jätteitä raakuustilasta, joka paha kehittyessämme katoaa meistä ja että meissä olisi paljon vähemmän pahaa, jos ulkonaiset olosuhteet, joissa elämme ja jotka ovat alhaisemman tilan tuntomerkkiä, olisivat toisellaiset, niin että kiusaukset pahaan olisivat vähemmät. Nykyinen yhteiskunta on rakennettu itsekkäisyyden ja pahuuden perusteille, jotka antavat aihetta ryöstöön ja murhaan, jota tuskin voi asettaa esimerkiksi ihmiskunnan turmelluksesta. Vaihda tämä yhteiskunta veljellisyyden ja yhteisten ihanteiden perustuksilla rakennettuun yhteiskuntaan, niin paheksumiset edellisen yhteiskunnan raakuudesta tuskin lakkaisivat.
Jos meitä kohtaa joku epäilijä, väittäen ettei tätä uudistusta voi milloinkaan panna toimeen ja ettemme milloinkaan voi sellaista yhteiskuntaa saavuttaa, niin viitatkaamme ainoastaan kehitykseen, miten yksityisomaisuus, suuret miljoonayhtiöt ja trustit lisääntyvät, miten konetta yhä enemmän kehitetään, ja miten tämän kautta elävä työvoima käy tarpeettomaksi sekä viitatkaamme tämän seurauksiin.
On helppoa käsittää, että ihmisten luonnollisista, edellämainituista syistä, täytyy lopettaa vallitsevan kilpailun työvoiman hinnan vuoksi, sekä perustaa liikkeet ko-operatiiviselle eli yhteistoiminnan perustukselle; näin tapahtuu, vaikkemme sitä tahtoisikaan. Sillä se on kehityksen luonnollinen seuraus.
Siitä ei ole kysymyksenä: tapahtuuko tämä muutos?
Vaan kysymyksenä on: tapahtuuko tämä muutos rauhallisin keinoin tahi vallankumouksella, tuleeko meidän toteuttaa yhteiskuntamme verta vuodattaen tahi tapahtuuko muutos siten, että kaikille annetaan tilaisuus ottaa osaa kehitystyöhön?
Voipa sanoa, että tähän kysymyksen jo on vastattu, sillä muutos, josta me puhumme on jo alkanut tapahtua ja on sangen pitkälle edennyt. Emmekö näe jota päivä, miten liike toisensa jälkeen, teollisuushaara toisensa jälkeen joutuu yhtiöiden käsiin, miten nuo liitteet laajevat ja voimistuvat, lakkaamatta sulattaen itseensä toisia yhtiöitä. Eikö tämä osoita, että lopuksi kaikki maan suurimmat liikeyritykset tapahtuvat muutaman tusinan miljonäärin toimesta, jotka ovat tavattoman mahtavia ja mielensä mukaan voivat verottaa jokaista miestä, naista ja lasta, määräämällä välttämättömimpien elintarpeiden hinnat ja työpalkan. Kun tämä tapahtuu ja kun kapitalismi saa häiritsemättä edistyä, niin on käsissä viimeinen liikepula, tehtaat suljetaan, laivat makaavat toimettomina satamissa, rautatieliikenne on lakannut, miljoonain miesten, naisten, lasten huutaessa leipää. Tästä koituisi verinen kumous. Mutta me voimme sen estää, emme tarvitse odottaa meidän päivinämme tämän kysymyksen ratkaisua: mutta me voimme tarkastamalla kehityksen tultua päästä samaan tulokseen, mitä seuraa kehityksen tapahduttua, jos vaan tahdomme. Jos vaan älyämme meidän, sekä kaikkien yhteisen paraan, niin on meillä tehokas ase mullistuksia vastaan juuri suurissa yhtiöissä, jotka nykyään näyttävät uhkaavan vapauttamme ja elämäämme. Jos siirrämme ne yksityisiltä henkilöiltä koko yhteiskunnan omiksi, kuten esim. posti, sähkölennätin ja suurin osa rautateitämme ovat, niin joudumme sille tielle, joka vie uuden yhteiskunnan portille, joiden sulkevan piirin sisäpuolella kenenkään, joka tahtoo tehdä työtä, ei tarvitse kaivata sivistyksen kantamia hedelmiä, kaivata elantoa, lepoa ja hupia.
Ihmiskunta on kulkenut pitkän taipaleen, vaeltanut mielikuvien ja arvoitusten maailmasta todellisen käytännöllisen elämän ulottuville. Mitä entisaikojen paraat miehet unelmoiden haparoivat, sen on nykyään tieteen jalostamat henkilöt valaneet määrättyyn muotoon, rajoittaneet määrättyjen rajojen sisäpuolelle. Ylistetty taivaanvaltakunta ei enää häämöitä hämäränä usvana silmäimme edessä, ei myöskään Paratiisi, kuten Edenin hupitanhua satujen yössä. Ei, se uusi paremmuus, jota me odotamme, on tempaissut meidät niin lähelle, että voimme nähdä uuden yhteiskunnan tornitankojen nousevan kohti korkeuksia, ja kentiesi voivat nykyisen sukupolven lapset ojentaa kätensä poimimaan tämän uuden yhteiskunnan puistossa kasvavien tuuheiden puiden hedelmiä. Niitä hedelmiä, joiden me etäällä näemme ihanasti kangastavan.
Tämä tulevaisuuden yhteiskunta on sosialistinen.
(Folkbladetista).
Lähde: Työmies 6.4.1901.