Tummaa

Tummaa. Kirjoittanut Kössi Kaatra

Virvatulet väikkyää,

vilppivirret soivat,

myrkky musta läikkyää.

– Missä onpi hoivat?

Kadotusta, kuolemaa,

veren punoitusta,

kavaluutta katalaa.

– Liekö lohdutusta?

Puoliyötä, hämärää,

yötä päivän päällä.

Ylen monta itkevää

tuskahista täällä

odottaapi aamua,

havajaakin yöhön,

vailla tointa, tarmoa

elämähän, työhön.

Eikä täällä tahdota

elää eikä kuolla,

seistä, eikä kaatua,

tahdotaan vaan huolla.

Eikä ole ollenkaan

oikeata, väärää.

Sidesilmin kuljetaan. –

Mikä minkin määrää?

Veljeyspä vaeltaa

lailla lauhan lampaan. –

Tarkka silmä sillä saa

nähdä torahampaan.

Romua on ihanteet,

hyvä horjuvaista;

omantunnon tuntehet

ihan samallaista.

Siellä, missä kylvetään

hyvän siemeniä,

siellä sitä niitetään

pahan jyväsiä.

Tuskavaippa verhoaa

maita, mantereita.

Eiköhän ne liekin vaan

Tuonen tantereita?

Lähde: Lindström, Kössi 1904: Elämästä: runoja. Tampere.