Tunne ja kieli

Tunne ja kieli. Kirjoittanut Antti Mäkinen

On tunne sydämmen,

Kuin kuuma hiilos mielen;

Vaan tulkki tuntehen,

Tuo kylmä sana kielen,

Se monta kyventä,

Mitk’ ihmis-sydäntä

Lämmittää, hehkuu siellä,

Pois hiivuttaapi tiellä.

Ken sielun hiilokseen

Vois nähdä, kenpä luoda

Vois silmän salaiseen

Sydämmen ahjoon, tuoda

Esille hiljaisen

Ja ujon tuntehen,

Jonk’ alla kulta kiiltää,

Kun tuli korret hiiltää?

Ken salaisuuksia

Vois oikullisen mielen,

Ken sielun tunnetta

Kuvata kautta kielen?

Ken voisi, kenpä syvää

Mitata syvyyttä

Povessa ilmestyvää –

Pahetta, hyvyyttä?

Sit’ emme voi – On tunne

Vaan sala-hiilos mielen:

Jos pakenemme kunne

Se palaa – hehkuu. – Kielen

Avulla sitä vainen

Eip’ ymmärrä; sen yksin

Käsittää tuntevainen

Sydämmin, silmäyksin.

Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.