Tuomiolla

Tuomiolla. Kirjoittanut Otto Manninen

Pannanuolet pekkain, paavoin

haavoita ei syvin haavoin,

kaikenlaisten vaakalauta

miest’ ei kaada eikä auta.

Outo outojen on ääni,

siin’ en elä elämääni.

Enemmän on väre vähin

mielen, jok’ on mieltä lähin.

Sitoo, päästää pätevämmin

katse ainut, arka, lämmin,

katse kahden silmän tumman,

kahden muita kartetumman,

joiden syyttää syvä luonti,

syyttää mua anteekssuonti

syvempi ja suruisempi, –

syvimmästi syyttäis lempi,

joiden eessä anon, ankee:

vuori, peitä, päälle lankee!

köyhä, köykäiseksi löydyn,

hukkuvaksi lailla höydyn,

seison toisna, toisna soisin,

tunnoin raskastuomioisin,

että elämäni retki

niitä pettää joka hetki,

etten sydämeen ja käteen

suurempaa ma saanut voimaa,

suurempahan haltioimaa

kahden tumman silmän säteen.

Lähde: Manninen, O. 1905: Säkeitä. WSOY, Porvoo.