Tuonelasta tulleen tarina Suomen kielestä

Tuonelasta tulleen tarina Suomen kielestä. Kirjoittanut Jaakko Juteini

Kansan kieli kaikuvainen
Suomessa on sopivainen
asioita ajamaan,
laulujakin latomaan.

Kiittäjäldä Suomen kielen,

tuonelasta tulduansa,

tarjona on tarinaksi

tässä satu salaisuuden;

näin hän puhui puolestansa,

lausui puolin laulamalla:

Manalassa matkustellen

olen minä omin silmin

tundemahan tullut tuonen,

nähnyt toivon täytetyksi.

Mitä meille maailmassa

tulevaista tapahtuupi,

on jo siellä selvemmästi

ennen sitä ennustettu;

sillä se kuin peilin pohja

kuvaileepi kummitellen

tapaukset tandereella,

samaten kuin kuolduansa

kungin tundo, myötä tuotu,

endistäkin elämäänsä.

Kielen kauan hyljätyngin,

martahana Suomen maassa,

kasvatetun kalvehessa

menestystä merkillistä

muistuttelen minä muille;

tunnettuna tuonelassa

on se siellä selvinneenä,

aivan kaunis kandeleelle,

suora suuri sanoildansa,

jotka käyvät keveästi

saatettaissa saapuneita

mainioita mandereella,

kunnialle kumppaniksi.

Vaan ei suotu valistellen

tuota vielä tiettäväksi

koska muutos maailmassa

levon kautta lähestyypi;

sillä sitä viivyttääpi

kina, riita kirja-miesten,

kuin nyt kukin omaistansa,

puhettansa puuttuvaista

tarjoaapi tahtomalla

yksin arvon alaiseksi

yhteiseksi yritellen.

Murtehita maiskutellen,

jotka tuovat tuskan suulle,

korvillekin kolkutusta,

Hämäläinen hämmendääpi

puustavia puheissansa

tehden d-stä r-rän, l-län;

Sanoissansa Savolainen,

ynnä kansan Karjalassa,

poikinensa Pohjan maalla

ombi varsin vailla d-tä,

b-tä, g-tä pehmikkeenä;

Turkulainen turmeleepi

sanat kaikki katkomalla.

Mutta tuolla tuonelassa

näkö näytti kielen yhden,

kannastansa kasvaneena,

oikenevan omaisille

kuuluisaksi kunnon töissä,

ajettaissa asioita,

sopivaksi soittajalle

kandeletta kaikuvaista.

Virheistänsä viimeiseldä

puhe kerran puhdistuupi,

sanat jäykät, jäätyneetkin

suomendunut suloisiksi

yli kaiken kansakunnan.

Helisevä, hellä kieli,

soma, niin kuin linnun soitto,

sillä lailla siliääpi

laulullekin lauhkeaksi.

Kautta kielen yhdistyksen

menestyvät menot kaikki,

niin kuin kello kokonainen

humiseepi huokeasti,

vaan on halpa haljenneena,

säröisenä säriseepi.

W – s –

Lähde: Sanan Saattaja Viipurista -lehden vuosikerta 1841, 5. kesäkuuta s. 1–2. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 23.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Sanan Saattaja Viipurista, vuosikerta 1841. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/ssv/ssv1841_rdf.xml.