Tupani

Tupani. Kirjoittanut Max Oker-Blom

Minä tupani kummulle kyhään,

sen rannalle rakennan,

johon päivä kuin paikkaan pyhään

luo hohteensa kirkkaimman.

Minä nostatan asunnon armaan

kotikuusien keskellen,

ja kylkeä kallion harmaan

perustaksi ma pyytelen sen.

Ikihongista seinät ma salvan

ja portahat veistelen.

Ja saisinkos lattian halvan,

jos kuusesta kyhäisin sen?

Ja katoksi koivupuulta

minä pyytelen tuohia,

ja hopeita illan kuulta

ja päivältä kultia.

Myös kiville tehtävän annan

ja savelle rantaveen:

ne tupani loukkohon kannan,

takan lämpimän niistä ma teen.

Ma pyytelen tähtiä illan

yllä tupani tuikkailemaan

ja luomaan sen siintävän sillan,

jota kaihoni kulkea saa.

Niin toivotan tuulia taivon

kotikuusessa hulmuilemaan

ja lemmen ja toivon ja valon

ikilauluja laulelemaan.

Ja ystävän’ kaikki armaan

minä kotiini kutsuisin,

ne viihtyisi luonani varmaan

ja viipyisi kauvankin.

Ylin ystävä rakkaus jalo,

ikikirkas ja aina uus,

ja hyvyys päiväini valo

ja kolmas on ahkeruus.

Yli kynnyksen rakkaus hiipi,

luo uunin se siirtyihe pois.

Sen suhahti valkea siipi

kuin enkeli liikkunut ois.

Se hiiliä kosketti vainen,

sai heti ne hehkumaan,

jo puutkin se armahainen

sai liekkeinä loimuamaan.

Ja ahkeruus, impi nuori

tuli rukkia kantaen,

hän kuontalon pellavat suori,

käy rukki jo suristen.

Ja kutoakin hän taitaa

tuo ahkera impyein,

hän kutovi kultaista raitaa

minun onneni kankaaseen.

Ja hyvyys jo portaita nousi

tähän unteni onnelaan,

kuin kyyhkyn siivin se sousi,

oli heti kuin kotonaan.

Hän tuli, sai avaimet käteen,

hän kotoista henkeä loi.

Ja kirkkahan päivyen säteen

se siunattu tupaani toi.

Nyt ystävät, kieltäiskö kukaan,

mitä päähäni pistäksen:

Me kutsumme onnenkin mukaan

alle orteni kotoisen!

Ja onni jo ovella lymyy,

tuli ennenkun kutsun hän sai.

Sen on huulilla päivyen hymy –

nyt suuri on sunnuntai.

Lähde: Oker-Blom, Max 1915: Kotitanhuvilla. Lapsille omisti Tohtori-Eno. Suomeksi sovitti I. H. Otava, Helsinki.