Tupani

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tupani.

Kirjoittanut Max Oker-Blom


Minä tupani kummulle kyhään,
sen rannalle rakennan,
johon päivä kuin paikkaan pyhään
luo hohteensa kirkkaimman.
Minä nostatan asunnon armaan
kotikuusien keskellen,
ja kylkeä kallion harmaan
perustaksi ma pyytelen sen.
Ikihongista seinät ma salvan
ja portahat veistelen.
Ja saisinkos lattian halvan,
jos kuusesta kyhäisin sen?
Ja katoksi koivupuulta
minä pyytelen tuohia,
ja hopeita illan kuulta
ja päivältä kultia.
Myös kiville tehtävän annan
ja savelle rantaveen:
ne tupani loukkohon kannan,
takan lämpimän niistä ma teen.
Ma pyytelen tähtiä illan
yllä tupani tuikkailemaan
ja luomaan sen siintävän sillan,
jota kaihoni kulkea saa.
Niin toivotan tuulia taivon
kotikuusessa hulmuilemaan
ja lemmen ja toivon ja valon
ikilauluja laulelemaan.
Ja ystävän’ kaikki armaan
minä kotiini kutsuisin,
ne viihtyisi luonani varmaan
ja viipyisi kauvankin.
Ylin ystävä rakkaus jalo,
ikikirkas ja aina uus,
ja hyvyys päiväini valo
ja kolmas on ahkeruus.
Yli kynnyksen rakkaus hiipi,
luo uunin se siirtyihe pois.
Sen suhahti valkea siipi
kuin enkeli liikkunut ois.
Se hiiliä kosketti vainen,
sai heti ne hehkumaan,
jo puutkin se armahainen
sai liekkeinä loimuamaan.
Ja ahkeruus, impi nuori
tuli rukkia kantaen,
hän kuontalon pellavat suori,
käy rukki jo suristen.
Ja kutoakin hän taitaa
tuo ahkera impyein,
hän kutovi kultaista raitaa
minun onneni kankaaseen.
Ja hyvyys jo portaita nousi
tähän unteni onnelaan,
kuin kyyhkyn siivin se sousi,
oli heti kuin kotonaan.
Hän tuli, sai avaimet käteen,
hän kotoista henkeä loi.
Ja kirkkahan päivyen säteen
se siunattu tupaani toi.
Nyt ystävät, kieltäiskö kukaan,
mitä päähäni pistäksen:
Me kutsumme onnenkin mukaan
alle orteni kotoisen!
Ja onni jo ovella lymyy,
tuli ennenkun kutsun hän sai.
Sen on huulilla päivyen hymy –
nyt suuri on sunnuntai.


Lähde: Oker-Blom, Max 1915: Kotitanhuvilla. Lapsille omisti Tohtori-Eno. Suomeksi sovitti I. H. Otava, Helsinki.