Tuuliajolla
| Tuuliajolla Kirjoittanut Otto Manninen |
- Vain heikko, hauras, vaappuva purren puu
- ja voimaton, pian pirstoiks särkyvä ruori,
- kun alla ammottaa syvä aallon suu
- ja vyöryy, viistäin pilviä, vetten vuori.
- On taivas musta, kuollehet tähdet, kuu,
- on tuulajo toivos, onnesi, voimasi nuori.
- Nyt hengen hinnaks aaltoon jok’ aarre muu,
- jott’ alta ei ohut uppois pähkinänkuori!
- Nyt, myrsky, suurta, selvintä selkää vie,
- miss’ ei liki väijy hete ja matalikko,
- vaan kuolon viestinä korkea leimaus lie!
- Nyt rannat, maat jätä, rientäjä henkirikko,
- on turva ainoa aallon ja tuulen tie,
- on laaja, raskas, rannaton lainehikko!
Lähde: Manninen, O. 1925: Virrantyven. WSOY, Porvoo.