Työläisnaisen laulu

Työläisnaisen laulu. Kirjoittanut anonyymi

Mä päivin työtäin teen ahkeraan

ja vaivun usein itkuun katkeraan.

Ees iltani ei ole kummempaa,

kuin nälkä, murhe sitä tummentaa.

On terveyskin mulla heikkoa.

kun ravintomme on niin kehnoa.

Ei ”pistouvata” edes lääkäriin,

ei mitään suoda mulle lääkkeisiin.

On täällä kyllä sanat seinällä

ja painettukin ”taulu” selvänä:

”Ne sakkorahat, mitkä kannetaan,

ne sairaskassaan kaikki maksetaan”.

Ja paljon tulee meille sakkoja,

jo joskus kymmeniä markkoja.

Ei näytä kipukassa kasvava,

ett’ oisi apu köyhän sairahan.

Ei myöskään aikaa meillä oppia

ja saada mistään kyllin tietoja.

Kun rahaa tuskin riittää ruokahan

kuin voisi käyttää sitte kirjahan!

---

”Pomot” meillä näyttää herruuttaan,

kuka heist’ ois’ paras toimimaan.

Heidän tointa kunpa tarkastaa,

tyhmä työläinenkin naurahtaa.

Kilvan polttelevat tupakkaa,

vaikka ”taulu” muita varoittaa.

Ehkä on se erhetystä vaan,

joka heille anteeks’ annetaan.

Entäs kunhan alkaa janottaa!

ah! kun maistuu ”pullo vaahtoovaa”.

Elonnesteet voimaa vahvistaa,

”pomoin” sisuu, mielen karistaa.

Sanoista tuon tuntee kopeista

ja kun luopuu penni hopeista:

Puoli markkaa maksaa päivässä

kudotaan kun ollen hiessä.

Vaan ei näistä auta valittaa,

muuten saapi pian laputtaa.

Hiljaa me vain näistä kuiskitaan,

korvaan toisillemme suhistaan.

Oi jos orjat kerran ymmärtäis,

järjestykseen kaikki yhdyttäis.

Sitte koittais aika kultainen,

Kevät aika lämmin, herttainen!

Anna.

Lähde: Työmies 15.5.1902.