Siirry sisältöön

Työmiehen laajetessa

Wikiaineistosta
Työmiehen laajetessa.

Kirjoittanut Otto Tiuppa


Jo maitten yli uudet aatteet kulki
Työn aate koetteli lentoaan,
Sai ”räyhääjät” se meillä myöskin julki
Ne ääntäloivat yli meidän maan.
Se oli aika ensi aamukoiton
Sai mieliin innon, soinnuttaen soiton
Mi sähkön lailla iski sydämiin.
Ja työmies nousi, eessään puhdas reitti
Näin ensi painin herrain kanssa heitti
Tääl’ ”Työmiestä” enään kaivattiin.
Tuon touhun alkoi innokkainna miesi
Mi kuoloon käynnä rauhan valkamaan.
Hän köyhänväen kärsimykset tiesi
Myös mitä puuttuu siltä taistossaan.
Siis rauha sulle, muistos rakas meille.
Sä näytit ladun eloon väsyneille
Etunsa, onnensa ja elämän.
Mi puutteen alla kurjuuden ja huolen
Kuin alla painon kosken tyrsky vuollen
Se ijänkaiken näytti peittyvän.
Ja ”Työmies” tuli, saatiin viikkopainos
Se heikko sentään vielä siiviltään
Mut’ miehen lailla herrain metkut vainos
Ol’ suora luonto, rehti mieleltään.
Tuon tunsi pomot ensi hetkest’ saakka.
”On tuosta meille pirun paha taakka”,
Ne yhtävirttä alkoi laulamaan:
”Jos suohon kuolis olis helpotus ois meille
Kun orjat johtaa vallan harhateille
Ne pois on kaikki vallan suunniltaan!”
En auta tämä, kasvaa tiedon jano
Se satoja saa yhä nousemaan,
Se syttyy liekkiin – armoa ei ano
Ja yli maitten vyöryy valtanaan.
”Pois sorto, leipää! oikeutta meille”
Ne yksinäänin huutaa kiskureille
”Jo aika teille siihen tullut on!
On köyhyys meillä aina kynnyksellä
Ei ijänkaiken siinä eleskellä
Myös leipä meille, tänne puutteeton!”
Näin vuodet vierii, kaavaa kansan ääni:
”Kun lehti saatais’ kahdest’ kasvamaan?”
Nyt tuohon vastaa herrain laaja lääni:
”Vai kaikki vielä tässä annetaan!”
Kas nehän osaa hyvin kumarrella
Ja monen mielet sillä lumoella
Kun palkat, virat sillä aikaan saa
Het’ nytkin nähtiin kaksi kulkemassa
Niin nöyrin mielin, selkä kumarassa:
”Te kielteisesti pyyntöön vastatkaa!”
Jo vihdoin joutui odotettu aika
Ja esikoinen varttui köyhien,
Sen nosti kansan rakkauden taika
Ja voima, kunto, ääni sisäinen.
Nyt lehti meillä joka arkiona
Kuin sykähdellen aatteen valtimona
Ain uutta verta johtais sydämiin.
Yks’ toivo vielä, kunhan siivet saisi
Ja luojan onni niitä kasvattaisi
Näin intomielin meillä kuiskattiin.
Taas raivonhuudot kaikui kaikkialla:
”Se kansan johtaa kohti kuoleman!
Kun myrskypilvet nousee taivahalla
Siel’ varomatta vielä puhutaan!”
Näin kostonulveet kermakansan pääsi
Ja yksinmielin ilkamoiden sääsi:
”Pois lehti moinen saatava nyt on!”
Nyt hullaantuneet sähköjohdot katkoi
Pois nimikilvet ovista ne ratkoi
Tuo roskaparvi vallan maltiton!
Jo kuohui sisu, väki rautakoura
Nyt koneen auttoi käsin painamaan.
Käi veiviin käsi, joka miehen koura
Ja leipävoimin lehti leivotaan.
Nyt lempo ottaa, puuttuu paperia
Se tässä vielä vallan saakelia
Nyt mistä mennään sitä hankkimaan?
Jos muu ei auta, onhan meillä paita
Myös konehella saadaan palstan raita,
Se viime tingas paitaan painetaan!
Mit’ eikö saisi aikaan kansan tahto
Kun kunnon miehen parhain toivomus!
Viel’ etkö usko, etehesi ”kahto”
Ja eikö tässä ole laajennus?
”Kas’ kuin ois’ saanut ”Työmies” uuden paidan
Kuin aatteen lippu kauniin reunaraidan”
Sä innoissasi yhdyt lausumaan:
”Näin jospa tulis’ palkituksi aina
Tuo köyhän lapsen pieni rahalaina”
Viel’ jatkoks’ mietit ihan tosiaan!
Käy eeepäin ”Työmies” katse kirkkahana
Ja miehen lailla iske oikeaan!
Myös palstoillasi olkoon vapaa sana
Ain sorrettujen eestä toimimaan.
Oot esikoinen, sulle Kanaan Lehti
Myös aseveljyt olkoon aina rehti
Ja ”Työmies” ”Länsisuomen” rinnallas
Ja hauska nähdä, miten lapset meillä
Näin riemuin kulkee sankarinnoin teillä
Kuin veljesjoukko jättein voimakas!

Otto Tiuppa.


Lähde: Työmies 16.1.1902.